sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Karrelle polttava helle - Takapakkia ottanut yhteiskunta tulevaisuuden maailmassa.

Laura Lähteenmäen kirja Karrelle polttava helle (2014) on kolmas ja viimeinen kirja Lähteenmäen North End -trilogiaa. Teos sisältää monia erilaisia aiheita, jotka on sommiteltu toisiinsa sopiviksi. Kirjan tärkein aihe on teiniraskaus, joka tulee esille kirjan nuoren päähenkilön Aasan kautta. Toinen tärkeä aihe on tulevaisuuden kuvaaminen. North End -trilogia on dystopia kirjallisuutta ja kirjoissa kuvataan Suomea noin viidenkymmenen vuoden päästä. Kirjailija on keskittynyt tulevaisuuden maailmassa kuvaamaan ilmastonmuutoksen aikaansaamia muutoksia, jotka voivat hyvinkin toteutua tämänhetkisen maailman tilanteen mukaan. Kirjassa sään kuvailu on kuitenkin hieman kärjistettyä ja se kuvataan uskomattoman kuumana.

Karrelle polttava helle kertoo tukahduttavan kuumasta kesästä, joka vihdoinkin on saapunut pohjoiseen. Tapahtumien miljöönä toimii North End niminen kaupunki, jossa kirjan tapahtumahetkellä eli noin 2070 vuoden Suomessa on kaivos. Kaivoksessa on töissä malminetsijöitä ja kirjan päähenkilö koulusta erotettu Aasa toimii heidän emäntänään. Aasa huomaa olevansa raskaana ja ilmastonmuutoksen aikaansaama kuumuus, jyrkkä isä sekä parannuspisteiden kerääminen koulua varten tuovat siihen lisähaastetta. Kaiken lisäksi Aasa ei halua pitää lasta ja päättää myydä sen rikkaalle pariskunnalle. Pikkuhiljaa Aasan mieli alkaa horjua, eikä mikään tunnu enää hyvältä.


Kirjailija on yhdistänyt monta erilaista teemaa yhteen teokseen. Karrelle polttava helle -kirjan teemoja ovat rakkaus, äitiys, ystävyys, luopuminen, ahdistus, eriarvoisuus, ilmastonmuutos ja kasvaminen. Lähteenmäki on luonut nuorten ympärille maailman ja valinnut nuoria koskettavia teemoja. Kirjalla Lähteenmäki haluaa luultavasti näyttää, millainen maailma huonossa tapauksessa on, kun nykynuoret ovat jo iäkkäitä. Erityisen hyvä tapa saada nuoret ja erityisesti nuoret naiset kiinnostumaan on Aasan raskaus. Kuitenkin kohdentaminen on jäänyt hieman naispainotteiseksi, sillä kirjassa ei ole tyypillisiä piirteitä, joista tavallisesti pojat olisivat kiinnostuneita. Kirjan ulkokuorikin on jo sellainen, mihin en usko kovin monen pojan tarttuvan.


Kirjan yhteiskunta eroaa siitä yhteiskunnasta, mihin me olemme tottuneet. Nykyään kaikille on saatavilla samanlainen oikeus esimerkiksi terveyspalveluihin, kun taas North Endissä sairaalaan pääsevät vain hyvin hyvin sairaat ja rikkaat ihmiset. Epätasa-arvo rikkaiden ja köyhien välillä on muullakin tavalla suuri. Rikkaat elävät ihan omassa ylellisessä kuplassaan ja köyhät raatavat töissä ja elävät ränsistyneissä taloissaan. Perheessä valta on isällä ja äidillä ei ole siihen sananvaltaa. Vaikuttaa siltä, kuin kirjan yhteiskunta olisi muuttunut osaltaan samanlaiseksi, mitä se historiassa on ollut. Kuitenkin esimerkiksi teknologia on kehittyneempää, mistä huomaa sen, että ollaan tulevaisuudessa. Puhelimet ovat edistyneitä tabuloita, ihmiseen pystytään asentamaan siru, jolla seurata kaikkia hänen elintoimintojaan, jälkeläisiä pystyy kloonaamaan ja vauvoja myymään. Tälläkin saralla on viitteitä historiaan, sillä vauvojenkin myyminen on ihmiskauppaa, joka on yksi historian yhteiskunnan piirre.


Vaikka vaikuttaa, että yhteiskunta on ottanut kehityksessä takapakkia, silti kirjassa on paljon samaistuttavia piirteitä. Nuorten ongelmat ovat hyvin samantyyppisiä kuin nykyäänkin; ristiriitoja vanhempien kanssa, ihastuksia, ongelmia ystävien kanssa, tärkeiden ja ei niin tärkeiden asioiden arvottaminen ja liialliset suorituspaineet. Tämän vuoksi kirjaan on helppo samaistua ja lukija pääsee elämään nuoruuttaan tulevaisuudessa. Tulevaisuus tuo kuitenkin siihen uudenlaisen sävyn esimerkiksi teknologian kehittymisen ja ilmastonmuutoksen myötä.


Samaistuttavat piirteet tulevat lähinnä esille Aasan kautta. Kirjan alusta loppuun lukija pääsee seuraamaan Aasan kasvamista kohti aikuisuutta. Kerronta siis keskittyy Aasan elämään, jonka ohella käydään läpi myös muita aiheita. Aasan kohdalla kasvaminen tapahtuu nopeasti raskauden ja sen myötä kotoa pois muuttamisen vuoksi. Aasan mielipiteet muuttuvat ääripäästä toiseen, joka on hyvin ymmärrettävää Aasan iän ja tilanteen takia. Kuitenkin lukijana on välillä hieman haastava pysyä perässä hänen mielialoissaan ja välillä piti pysähtyä miettimään, missä oikein mennään. Lisäksi yhdessä kirjan kohdassa mietin, luenko dystopiaa vai mielenterveys kirjaa. Kirja oli siis hieman hämmentävä, mutta ehkä sen tarkoituskin on olla.


Lukukokemukseni ei ollut paras, mutta parani kuitenkin loppua kohden. Aluksi kirja oli suoraan sanottuna tylsä, mutta kun jännitteitä alkoi pikkuhiljaa syntymään, myös kiinnostus kirjaa kohtaan kasvoi. Ennen huippukohtaa juoni oli hyvin tasapaksua, eikä mitään järisyttävää tapahtunut etenkään sen jälkeen, kun Aasan raskaus selvisi. Aiheena kaivos ei ole kovin mielenkiintoinen, mutta se lisättynä kaikkiin muihin aiheisiin on hyvä yhdistelmä ja kaivos tuo hyvän lisän esimerkiksi maanalaisten käytävien muodossa.


Kirjan perusteella tulevaisuus näyttää kuumalta ja epätasa-arvoisemmalta, mitä se nykyään on. Vaikuttaa kuin vuosikymmeniä jatkunut monen ihmisen työ tasa-arvon puolesta olisi vain valunut hukkaan. Tämä on varmasti yksi syy, miksi kirja on aiheuttanut keskustelua. Toinen syy on kärjistetty kuvaus siitä, miten rajusti ilmastonmuutos on iskenyt myös tänne pohjoiseen. Lisäksi teiniraskaus on aina puhutteleva ja arka aihe. On siis hyvä, että näistä asioista on tehty kirja, sillä kirjallisuuden kautta pystytään vaikuttamaan eri tavalla, mitä esimerkiksi uutisartikkeleiden kautta pystytään.


Useat kirjan lukeneet ovat sanoneet edellisten sarjan osien olleen parempia. Toisten mielestä kirja on ennalta arvattava, kun taas toiset sanovat sen olevan hyvä sen takia, ettei se ole ennalta arvattava. Palautteesta huolimatta kirja on tykätty ja se on saanut kiitosta. Lähteenmäki voitti Anni Polvan kirjallisuuspalkinnon julkaistuaan North End -trilogiansa kaksi viimeistä kirjaa, joista toinen oli Karrelle polttava helle.


https://www.risingshadow.fi/library/book/7008-karrelle-polttava-helle (arvostelut kommenteissa)


Eevi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti