Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenterveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenterveys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. marraskuuta 2020

Sielujen saari

 


Sielujen saari – surullinen kertomus mielisairaalasaaren naisista

Johanna Holmströmin Sielujen saari on vuonna 2017 julkaistu romaani, jonka tarina sijoittuu Turun läheisyydessä sijaitsevalle Seilin saarelle. Romaanin henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta perustuvat saaren todelliseen ja synkkään historiaan. Romaanin tärkeä teema on naisen asema, ja kirjan joka käänteessä tulee esiin millaiset asenteet yhteiskunnalla oli naisia ja erityisesti mielisairaaksi luokiteltuja naisia kohtaan. Kertoja on kaikkitietävä ja kuvailee tapahtumia ja henkilöiden tunteita. Kirjan tunnelma on alusta asti haikea, ja sama tunnelma kulkee läpi koko teoksen. Heti teoksen alussa on nimittäin surullinen kuvaus siitä, miten yksi päähenkilöistä hukuttaa lapsensa, ja se sai minut kiinnostumaan lukemisesta entistä enemmän.


Miljöönä Seilin saari vaikuttaa rauhalliselta, mutta saaren historia on kiinnostava ja surullinen. Saari toimi sairaalasaarena yli kolmesataa vuotta, ensin vuosina 1619-1785 leprasairaalana, ja sen jälkeen mielisairaalana. Kun saarelle päätyi, sieltä ei usein ollut paluuta. Romaani sijoittuu mielisairaalan toiminnan ajalle 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Niinä aikoina naisen asema oli vielä kurja; naisia ei arvostettu yhteiskunnan jäseninä yhtä paljoa kuin miehiä. Siihen aikaan asenteet mielenterveyttä kohtaan eivät olleet vielä kovinkaan edistyneitä, eikä myöskään se, mikä kaikki luokiteltiin mielisairaudeksi ja mikä ei. 


Kirjassa on kolme päähenkilöä, joista kaksi ovat saarelle joutuneita potilaita ja yksi on hoitaja. Kristina on laitettu Seiliin asumaan, koska hänet tuomittiin lastensa hukuttamisesta. Kristinan tarina ei vahvasti liity muiden päähenkilöiden tarinoihin, vaan heitä yhdistää vain saari ja ajan naisena oleminen. Toinen potilas, johon kirjassa keskitytään on porvaristyttö Elli. Elli tulee sairaalaan Kristinan viettäessä siellä myöhempiä vuosiaan. Elli karkasi sopimattoman miehen kanssa, ja kun heidät saatiin kiinni, Elli passitettiin mielisairaalaan. Kolmas päähenkilö on hoitaja Sigrid, joka muuttaa saarelle vapaaehtoisesti, ja on siten kontrasti kahdelle muulle päähenkilölle. Hän suunnittelee perustavansa perheen miehensä kanssa, mutta sota vie häneltä miehen, ja niin hänelle jää kodikseen vain saari. Kaikki saarella pitävät Sigridistä, ja hän on siellä tärkeä erityisesti Ellille. Elli kuvailee Sigridin olevan “niin lähellä enkeliä kuin tässä paikassa voi olla”. 


Jokaisen päähenkilön tarina kuvastaa epäkohtia naisen asemassa. Kristina ajautui mielisairauteen ja hirvittävään tekoon yhteiskunnalta saamansa kohtelun vuoksi. Nuorena hänet raiskattiin, ja hän tuli raskaaksi. Hänen maineensa tuhoutui siitä huolimatta, että hän oli tilanteessa uhri. Tämän takia häntä ei suostuttu vihkimään toiselle miehelle, ja hän oli yksinäinen ja uupunut pienten lasten äiti, eikä siihen aikaan saanut apua sellaisiin ongelmiin. Mielenterveys tarkoitti vain joko ‘hullua’ tai ‘tervettä’, eikä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisystä ollut puhettakaan. Ihmiset pakotettiin joko pysymään pienessä muotissa tai tippumaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Nykyaikana mielenterveydestä ja uupumuksesta puhutaan onneksi enemmän, eikä enää ole samanlaisia asenteita raiskauksen uhreja kohtaan. Uskon, että jos Kristinalla olisi ollut mahdollisuus hakea apua, hän ei olisi ajautunut tekoonsa. 


Elli puolestaan laitettiin mielisairaalaan hulluna, vaikka hänen toimintansa oli vain yritys päästä vapaaksi ahdistavasta ympäristöstä ja yhteiskunnan normeista. Perheen miehet päättivät tärkeistä asioista, kuten tulevasta ammatista ja kumppanista, eikä tämä ymmärrettävästi kuulostanut Ellistä houkuttelevalta. Naiset, jotka eivät sitoutuneet yhteiskunnan normeihin, voitiin vain viedä pois silmistä mielisairauden verukkeella ja unohtaa. Elli tiesi olevansa terve, mutta häntä manipuloitiin sanomalla hänen olevan niin sairas, ettei edes tiedä olevansa sairas. Asenteet naisia kohtaan kuulostavat nykyihmisen korvaan järkyttäviltä: “Naisen luonto on nimittäin syklinen, ja sama pätee myös naisen hulluuteen. Yhteys hulluuskuukausien ja kuukautiskierron välillä on useimmissa tapauksissa ilmeinen, ja kun kierto loppuu, loppuu usein myös hulluuskin… Monet naiset pääsevät pois, kun kuukautiset lakkaavat.” Näiden asenteiden avulla pyrittiin mitätöimään puolta koko ihmiskunnasta; naisia. Omasta mielestäni Ellin tarina oli kaikista kiinnostavin.


Sigrid jäi leskeksi ja yksin pienen lapsen äidiksi, eikä sekään ollut kovin hyvä asema nuorelle naiselle. Onneksi hän piti saarella asumisesta, mutta hän myös ymmärsi potilaiden kaipuun ulkomaailmaan. Sigridin mielestä he eivät kuitenkaan pärjäisi siellä lainkaan, koska hänkin on ‘hyväksytty’ yhteiskunnan jäsen vain, koska hän on jotenkin hyödyksi sille. Nykyäänkin voi törmätä asenteeseen, jonka mukaan ihmiset ovat arvokkaita vain, jos he ovat hyödyllisiä yhteiskunnalle. 


Kirjan lukeminen oli hyvä kokemus, sillä se on kauniisti kirjoitettu ja mielestäni kirjan teema ja miljöö ovat kiinnostavia. Kirjassa kerrottiin mielenkiintoisesta näkökulmasta entisajan yhteiskunnallisista rakenteista ja ongelmista, ja niistä pystyi kyllä huomaamaan, mitkä asiat ovat parantuneet nykypäivänä. Henkilöt ovat hyvin kirjoitettuja ja moniulotteisia, ja vaikka ne ovat fiktiivisiä, heidän kaltaisia ihmiskohtaloita oli varmasti historian aikana. Välillä kirja laittoi miettimään, mikä on raja ‘hullun’ ja ‘terveen’ välillä, ja mikä ajaa ihmisten mielenterveyden pois raiteiltaan. Ylipäätään lukukokemus oli mukava, vaikka kirja välillä surullinen olikin, ja suosittelen sen lukemista, jos aihe kiinnostaa.


Linnea


Ken Kesey - Yksi lensi yli käenpesän

Ovatko muka mielisairaat niitä hulluja?


Ken Keseyn kirjoittama klassikkoromaani Yksi lensi yli käenpesän (1962) on kauhistuttava ja hilpeä tarina parantavasta yhteiskunnasta ja ihmisistä mielisairaalan suljetussa piirissä. Se, että Kesey on kirjoittanut romaanin työskennellessään mielisairaalassa ja kirjan tarinan perustuvan mielisairaalassa oleviin oikeisiin tapahtumiin saattaa suoda järisyttävän lukukokemuksen, kun kirjan kertojana oleva skitsofreenikko lisäksi värjää tarinaa vielä enemmän hallusinaatioillaan ja vainoharhoillaan. Epäinhimillisyyttä ja mielivaltaa teemana pitävästä kirjasta on tehty viiden Oscarin voittanut elokuva, mikä on saanut kaikkien huomion ja suosion. 


Yksi lensi yli käenpesän kertoo tarinasta, kuinka mielisairaalan osastonhoitaja Mildred Ratched on ottanut sekä potilaat että sairaalan työntekijät valtaansa. Kirjan päähenkilönä oleva punatukkainen kesyttämätön uskalias sairaalaan vasta saapunut potilas Randle Patrick McMurphy tekee kaikkensa tyrähdyttääkseen Iso Hoitaja Mildred Ratchedin valtataistelussa. McMurphy saapui sairaalan, kun enää ei ollut muita vaihtoehtoja hänen kurittomuudelleen. Ratched on tiukkaluonteinen nainen, joka hallitsee mielisairaalan osastoa. Hänen talutushihnassaan ovat kaikki aina potilaista lääkäreihin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun osastolle saapuu McMurphy. Hän on osastolla uhkapeliä harrastava suunsoittaja, joka kyseenalaistaa sääntöjä ja uhmaa Iso Hoitajan kuria ja sairaalan järjestystä.


"Yksi toisensa perään potilaat vilkaisevat häntä vaivihkaa nähdäkseen miten hän suhtautuu siihen että McMurphy hallitsee kokousta ja ne näkee saman kuin minä. Hoitaja on liian iso lyötäväksi." (Yksi lensi yli käenpesän s.147)

 

Romaanin kertojana on intiaanipäällikkö Bromden, joka on mieleltään sairas. Hän ei pidä McMurphyn valtataistelua hyvänä ideana, vaikka osallistuukin siihen. Hän on ollut sairaalassa jo pitkään kroonikko potilaana. Päällikkö Bromdenia luullaan kuuroksi ja siksi hän on aina lakaisemassa lattioita ja pääsee siksi kuulemaan sairaalan henkilökunnan salaisia kokouksia. Päällikön vainoharhat ja hallusinaatiot saavat, lukijat hetkeksi pysähtymään ja miettimään, mitä kirjassa tapahtuu. Osaston potilaat on jaettu kroonikkoihin, akuutteihin ja vihanneksiin. Potilaita pelotellaan ja osastoa hallitaan ryhmäterapialla, kurilla ja pelolla. Potilaita lääkitään ja tottelemattomuus johtaa sähköshokkeihin ja pahimmassa tapauksessa lobotomiaan. Ratchedin naisvallan apulaisina ovat mustat apuhoitajat ja Ratchedin sääntöihin mukautuu jopa tohtori Spivey.


McMurphyn tuloon asti kaikki oli niin kuin Ratched halusi. Kaikki mukautuvat hänen sääntöihinsä. Hänen vain äänensävynsä ja eleensä riittivät saamaan ihmiset tottelemaan häntä. Päällikkö kertoo potilaiden olevan tyytyväisiä asemaansa ja elämäänsä sairaalassa. Heillä olivat kuitenkin osa omasta tahdostaan siellä ja paikka, jossa nukkua sekä ruokaa tarjolla päivittäin. Päällikkö kuvaa olevansa jossain “sumussa”, jossa on turvallista olla ja josta kaikki näyttää paremmalta ja turvallisemmalta. Ja vaikka Päällikkö huomaakin McMurphyn saavan heidät kaikki pois siitä turvallisesta sumusta, hänkin vain lähtee mukaan McMurphyn valtataisteluun Iso Hoitajaa vastaan. 


"Sitä juuri McMurphy ei jaksa ymmärtää, sitä että haluamme tuntea olomme turvalliseksi. Hän yrittää kiskoa meidät ulos sumusta niin että kaikki voi käydä helposti meidän kimppuumme." (Yksi lensi yli käenpesän s. 165)


Niin kuin Päällikkö osaa arvella, McMurphylle ei loppujen lopuksi käy hyvin tullessaan vastaan vuosikymmeniä kestäneen järjestelmän muuttamiseen. McMurphyn valtataistelusta oli joillekin haittaa, mutta Päällikön se saa heräämään “sumusta” oikeaan maailmaan. McMurphy saa Iso Hoitajan monta kertaa vihaiseksi ja teoistaan häntä rangaistaan säälimättömästi. Sankarina pidettyä McMurphyä on puolustamassa McMurphyn puolelleen vetämät potilaat Dale Harding, Billy Bibbit, Charles Cheswick ja George Fredricson, Päällikkö Brombenin lisäksi, ja joiden kanssa McMurphy vietti aikaa sairaalassa, ja jotka menevät mukaan McMurphyn suunnitelmiin. 


"Koko aamiaisen ajan McMurphy puhuu ja nauraa jatkuvalla syötöllä. Aamun tapahtumien jälkeen hän luulee että Iso Hoitaja on helppo juttu." (Yksi lensi yli käenpesän s. 134)

 

Kuurona luultu Päällikkö kuvailee kirjassa tarkasti tapahtumia. Hän kuvailee sairaalaa, ihmisiä ja tapahtumia omasta näkökulmastaan kertojan roolissa. Päällikön minä-kertojana oleminen saa tunnelman jännittäväksi, kun hän kuvailee mahdottomia tapahtumia skitsofreenikon silmistä. Pelon ja jännityksen tunne tuntuu lukiessa kirjaa tarkkojen kuvailujen ansiosta. 


Romaanin teemana oleva vallankäyttö näkyy hyvin kirjan tapahtumissa. Hoitaja Ratchedilla on valtaa sairaalassa. Hän pääsi sairaalaan hoitajaksi ystävänsä avulla, joten hänet on mahdotonta päihittää. Niin kuin McMurphy kirjassa toteaa, Ratched on vahva ja hänellä on valtaa ja potilaat ovat heikkoja, joiden täytyy vain hyväksyä se. McMurphy ei kuitenkaan anna Ratchedin ohjaavan kaikkea mahdollista. Vaikka Ratched ei ole fyysisesti vahva muihin kuten isokokoisiin McMurphyyn ja Päällikkö Bonberiin verrattuna, hänellä on sananvaltaa. 


"Ystäväiseni, tämä maailma… kuuluu voimakkaille! Olemassaolomme rituaali perustuu siihen että voimakkaat muuttuvat yhä voimakkaammiksi syömällä heikkoja." (Yksi lensi yli käenpesän s. 89)

 

Kirjassa esiintyvä mielivalta saa monet kiinnostumaan kirjasta. Ken Keseyn kirjoittamaan romaaniin pohjautuvia elokuvia ja sarjoja on monia. Elokuva kuin kirjakin ovat olleet monille muistoa jättäviä kokemuksia ja luettua niistä kirjoitetut arvostelut innostus kirjan lukemiseen kasvaa. Traagisista tapahtumista huolimatta suosittelen kirjaa kaikille kuitenkin varoittaen myös sen sisällöstä. 


Kirjan traaginen loppu jättää lukijalle huikean tunnelman. Vaikka kirjan tarina olisikin kauhistuttava, musta huumori ja päähenkilön leikkisä persoona saa odottamaan onnellisempaa loppua. Kirjan tapahtumat kauhistuvat loppua kohti yhä enemmän ja se saa vain kasvamaan mielenkiinnon kirjan lukemiseen. Hoitajan potilaille tekemät säälimättömät toimet ovat kauhistuttavia. Tämä 1960-luvulle sijoittunut hurja tarina miehestä, joka luulee pääsevänsä helpommalla joutuessaan mielisairaalaan tulee olemaan hänen kauhein kokemuksensa. Ennen sairaalaan saapumistaan McMurphy ei todellakaan odottanut kaikkea, mitä hän joutui kokemaan. Kaikki oli kiinni hoitaja Ratchedista, nuoren miehen kohtalo oli hänen käsissään.


sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Niina Repo - Vyöry

                                                 Vyöry

Kirja käsittelee aihetta mielenterveys erilaisella, ehkä jopa hieman pelottavalla tavalla.


            


Niina Revon vuonna 2018 julkaistussa mielenterveyttä käsittelevässä teoksessa Vyöry kerronta on normaalista poikkeavaa. Tarinaa kerrotaan ikään kuin kahdesta eri suunnasta pääosassa olevaan tapahtumaan nähden. Tapahtumaa kohti mennään takaumien kautta menneisyydestä, mutta joka toisessa kappaleessa tarinaa kerrotaan eteenpäin kohti tulevaisuutta. Kaikki tapahtumat paitsi erilaiset sivujuonet on kerrottu päähenkilö Sylvian näkökulmasta. Sivujuonet eivät kuitenkaan liity pääjuoneen oikeastaan mitenkään johtuen siitä, että ne ovat kaukana menneisyydessä tapahtuneita asioita.


Kirjan päähenkilö on Sylvia, joka tuntuu tarinan edetessä kohti loppua olevan hieman sekaisin. Yksi tärkeimmistä sivuhenkilöistä on hänen miehensä Rurik, joka ei ota vaimonsa juttuja tosissaan tai tue häntä niissä. Tämä ei kuitenkaan vähennä pariskunnan välistä rakkautta. Sylvian ja Rurikin lapset Rebecca ja Minni ovat myös tärkeä osa tarinaa. Rebecca on elämässä äitinsä unelmaa vaihto-opiskellessaan Chilessä, ja Minni on tavallinen kouluikäinen, iloinen ja asioista kiinnostunut lapsi. Tärkeässä roolissa on heidän lisäkseen perheeseen tullut vaihto-oppilas Karla, joka omaa joitain mielenterveydellisiä ongelmia ja vaikuttaa valehtelijalta. Tästäkin huolimatta Sylvia haluaa antaa Karlalle mahdollisuuden jäädä Suomeen. Myös perheen takkamestari ja naapuri ovat tärkeä osa juonen kulkua, vaikka heistä ei kerrota juuri mitään. Etenkin naapuri vaikuttaa Sylvian pään sisäisiin ajatuksiin erittäin paljon.


Kirjan miljöönä toimii perheen ja etenkin Sylvian unelmakoti, keltainen omakotitalo. Tarinan edetessä talo paljastuu kuitenkin aivan muuksi kuin unelmaksi. Tapahtumapaikkoina toimivat myös Sylvian työpaikka ja Chile, mutta keskeiset tapahtumat eivät tapahdu siellä. Tapahtumien kesto oli yhteensä noin puoli vuotta, mutta suurin osa tästä ajasta kerrottiin takaumien kautta menneisyydestä kohti kirjan nykypäivää. Niin sanottua normaalia nykyajassa olevaa kerrontaa oli vain muutaman viikon ajalta, jonka vuoksi sen kuvailu oli tarkempaa kuin takaumien. Valta yhteiskunnassa on selkeästi valtiolla eikä yksittäisten henkilöiden hyvinvoinnilla tai ajatuksilla ole niinkään väliä. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, että Sylvia soittaa poliisille useita kertoja häiriköivästä naapurista ja murhaepäilystään, mutta poliisi tai muutkaan tahot eivät ota asiaa kuuleviin korviinsa.


Kirja kuvaa aihetta mielenterveys tarkasti, mutta todella ennalta arvaamattomasti. Tarinan alussa on vaikeaa tietää kenellä on mielenterveysongelmia, mutta edes loppua kohti mennessä sitä voi olla vaikea hahmottaa. Tämä vahvistaa selkeästi nykyäänkin keskustelussa olevaa aihetta siitä, että koskaan ei voi tietää miten muilla ihmisillä oikeasti menee. Kirjassa tulee esille useiden ihmisten näkökulmat, joten kokonaiskuva aiheesta rakentuu suhteellisen hyvin. Mielenterveysongelmat käydään läpi sairastavan näkökulmasta sivuten myös terveen ihmisen näkökulmaa. Tämä voi avartaa näkemystä siitä, millaista toisen osapuolen elämä tietynlaisissa tilanteissa on.  Kirjan avulla voi myös oppia ymmärtämään vastakkaisen osapuolen tunteita paremmin, jonka seurauksena mahdollisen tuen antaminen helpottuu. 


Kerronnassa on paljon juonta edistävää kerrontaa, mutta todella usein jäädään kuvailemaan etenkin päähenkilön henkilökohtaisia tunteita ja ajatuksia. Päähenkilön mietteet tulevat hyvin esille hänen kirjoittamissaan kirjeissä, jotka ovatkin suuressa roolissa kirjassa. Tunteiden ja ajatusten tarkka ja usein toistuva kuvailu auttaa ymmärtämään syitä toiminnan ja tekojen taustalla. Kerronnassa on paljon takaumia, jotka on naamioitu sivujuoniksi. Takaumat kertovat päähenkilön lapsuuden tapahtumista, mutta tämä selviää vasta aivan kirjan lopussa. Päähenkilön lapsuus selittää hyvin aikuisiän mielenterveysongelmia, mutta kirja ei tuo esille, että aina niihin ei löydy selkeää syytä. Kerronnan ansiosta lukija voi oppia ymmärtämään, että mielenterveysongelmista kärsivät eivät välttämättä ole aivan hulluja he vain ajattelevat asioita eri tavalla kuin terveet ihmiset. 


Konteksti vaikuttaa suuresti kirjan aiheuttamaan keskusteluun, sillä kirjan ilmestymisaika osuu juuri niille kohdille, kun mielenterveydestä on alettu puhua hieman avoimemmin. Tämän vuoksi kirja on voinut laskea kynnystä aloittaa keskustelua mielenterveydestä, ja jopa muuttaa joidenkin ihmisten käsitystä siitä. Mielenterveyttä käsitteleviä kirjoja on julkaistu lähivuosina paljon johtuen juurikin siitä, että aiheesta keskustellaan jatkuvasti enemmän. Esimerkiksi Ellen Strömbergin kirja Syyhy kertoo mielenterveydestä samalla tavalla kuin Vyöry. Henkilön ymmärrys omasta mielenterveydestään kasvaa tarinan loppua kohti mennessä. Harvoissa kirjoissa tarina kerrotaan esimerkiksi sairastavan henkilön läheisen näkökulmasta, joka olisi tärkeää kokonaiskuvan saamisen kannalta. 


Kirja antaa hyvän ja ainakin joiltain osin helposti ymmärrettävän kokonaiskuvan aiheesta. Vaikka päänäkökulma on mielenterveysongelmia sairastavalla tulevat myös muiden henkilöiden näkökulmat esille ainakin joiltain osin. Kokonaiskuva olisi kuitenkin vielä parempi jos kirjassa olisi kaksi päänäkökulmaa, esimerkiksi mielenterveysongelmia sairastavan ja hänen terveen läheisensä. Näiden kahden näkökulman lisäksi tärkeä näkökulma on myös aivan ulkopuolisen henkilön näkökulma mielenterveyttä sairastavasta. Tämä näkökulma tulee kirjassa esille päähenkilön perheen naapurin kautta, vaikka sitä ei välttämättä tajua heti. Joka tapauksessa kirja antaa hyvän käsityksen mielenterveyden tärkeydestä ja mielenterveysongelmien varjopuolista. 


Teos oli mielestäni suhteellisen helppolukuista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Eniten ajatuksia herätti se, että koskaan ei voi tietää miten toisilla menee vaikka sitä kysyisikin. Mielenterveysongelmista kärsivän on helppo valehdella voinnistaan, jonka takia tarvittavaa apua ei välttämättä saa. Kirjan ennalta arvaamattomuus ja useat sivujuonet tekivät kirjasta mielenkiintoisen eikä sitä lukiessa tylsistynyt. Vaikka sivujuonet sekoittivat pääjuonen kulkua ne sitoutuivat lopussa yhteen ja selkeyttivät koko tarinan. Teoksessa useat avoimiksi jätetyt kohdat saivat mielikuvituksen laukkaamaan ja omia ideoita sekä ajatuksia heräsi jatkuvasti. 


Kirjassa yksittäisiä ihmisiä ei kuunneltu lähes ollenkaan, minkä ansiosta ymmärsin miten hyvin asiat oikeassa nykymaailmassa ovat. Varsinkin Suomessa ihmisiä kuunnellaan ja heitä pyritään auttamaan kaikin mahdollisin keinoin. Nykymaailmassa mielenterveydestä puhutaan todella paljon, ja useissa kaupoissa on vuosittain myynnissä Roosa-nauhoihin verrattavia mielenterveysnauhoja, joiden myynneillä tuetaan ihmisten mielenterveyttä. Joka tapauksessa kirja sai ymmärtämään kuinka tärkeää mielenterveys on, ja miten hyvin asiat ovat nykymaailmassa kirjan maailmaan verrattuna.


Hyvä arvostelu teoksesta: http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2019/03/niina-repo-vyory.html