Sielujen saari

 

Sielujen saari – surullinen kertomus mielisairaalasaaren naisista

Johanna Holmströmin Sielujen saari on vuonna 2017 julkaistu romaani, jonka tarina sijoittuu Turun läheisyydessä sijaitsevalle Seilin saarelle. Romaanin henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta perustuvat saaren todelliseen ja synkkään historiaan. Romaanin tärkeä teema on naisen asema, ja kirjan joka käänteessä tulee esiin millaiset asenteet yhteiskunnalla oli naisia ja erityisesti mielisairaaksi luokiteltuja naisia kohtaan. Kertoja on kaikkitietävä ja kuvailee tapahtumia ja henkilöiden tunteita. Kirjan tunnelma on alusta asti haikea, ja sama tunnelma kulkee läpi koko teoksen. Heti teoksen alussa on nimittäin surullinen kuvaus siitä, miten yksi päähenkilöistä hukuttaa lapsensa, ja se sai minut kiinnostumaan lukemisesta entistä enemmän.

Miljöönä Seilin saari vaikuttaa rauhalliselta, mutta saaren historia on kiinnostava ja surullinen. Saari toimi sairaalasaarena yli kolmesataa vuotta, ensin vuosina 1619-1785 leprasairaalana, ja sen jälkeen mielisairaalana. Kun saarelle päätyi, sieltä ei usein ollut paluuta. Romaani sijoittuu mielisairaalan toiminnan ajalle 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Niinä aikoina naisen asema oli vielä kurja; naisia ei arvostettu yhteiskunnan jäseninä yhtä paljoa kuin miehiä. Siihen aikaan asenteet mielenterveyttä kohtaan eivät olleet vielä kovinkaan edistyneitä, eikä myöskään se, mikä kaikki luokiteltiin mielisairaudeksi ja mikä ei. 

Kirjassa on kolme päähenkilöä, joista kaksi ovat saarelle joutuneita potilaita ja yksi on hoitaja. Kristina on laitettu Seiliin asumaan, koska hänet tuomittiin lastensa hukuttamisesta. Kristinan tarina ei vahvasti liity muiden päähenkilöiden tarinoihin, vaan heitä yhdistää vain saari ja ajan naisena oleminen. Toinen potilas, johon kirjassa keskitytään on porvaristyttö Elli. Elli tulee sairaalaan Kristinan viettäessä siellä myöhempiä vuosiaan. Elli karkasi sopimattoman miehen kanssa, ja kun heidät saatiin kiinni, Elli passitettiin mielisairaalaan. Kolmas päähenkilö on hoitaja Sigrid, joka muuttaa saarelle vapaaehtoisesti, ja on siten kontrasti kahdelle muulle päähenkilölle. Hän suunnittelee perustavansa perheen miehensä kanssa, mutta sota vie häneltä miehen, ja niin hänelle jää kodikseen vain saari. Kaikki saarella pitävät Sigridistä, ja hän on siellä tärkeä erityisesti Ellille. Elli kuvailee Sigridin olevan “niin lähellä enkeliä kuin tässä paikassa voi olla”. 

Jokaisen päähenkilön tarina kuvastaa epäkohtia naisen asemassa. Kristina ajautui mielisairauteen ja hirvittävään tekoon yhteiskunnalta saamansa kohtelun vuoksi. Nuorena hänet raiskattiin, ja hän tuli raskaaksi. Hänen maineensa tuhoutui siitä huolimatta, että hän oli tilanteessa uhri. Tämän takia häntä ei suostuttu vihkimään toiselle miehelle, ja hän oli yksinäinen ja uupunut pienten lasten äiti, eikä siihen aikaan saanut apua sellaisiin ongelmiin. Mielenterveys tarkoitti vain joko ‘hullua’ tai ‘tervettä’, eikä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisystä ollut puhettakaan. Ihmiset pakotettiin joko pysymään pienessä muotissa tai tippumaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Nykyaikana mielenterveydestä ja uupumuksesta puhutaan onneksi enemmän, eikä enää ole samanlaisia asenteita raiskauksen uhreja kohtaan. Uskon, että jos Kristinalla olisi ollut mahdollisuus hakea apua, hän ei olisi ajautunut tekoonsa. 

Elli puolestaan laitettiin mielisairaalaan hulluna, vaikka hänen toimintansa oli vain yritys päästä vapaaksi ahdistavasta ympäristöstä ja yhteiskunnan normeista. Perheen miehet päättivät tärkeistä asioista, kuten tulevasta ammatista ja kumppanista, eikä tämä ymmärrettävästi kuulostanut Ellistä houkuttelevalta. Naiset, jotka eivät sitoutuneet yhteiskunnan normeihin, voitiin vain viedä pois silmistä mielisairauden verukkeella ja unohtaa. Elli tiesi olevansa terve, mutta häntä manipuloitiin sanomalla hänen olevan niin sairas, ettei edes tiedä olevansa sairas. Asenteet naisia kohtaan kuulostavat nykyihmisen korvaan järkyttäviltä: “Naisen luonto on nimittäin syklinen, ja sama pätee myös naisen hulluuteen. Yhteys hulluuskuukausien ja kuukautiskierron välillä on useimmissa tapauksissa ilmeinen, ja kun kierto loppuu, loppuu usein myös hulluuskin… Monet naiset pääsevät pois, kun kuukautiset lakkaavat.” Näiden asenteiden avulla pyrittiin mitätöimään puolta koko ihmiskunnasta; naisia. Omasta mielestäni Ellin tarina oli kaikista kiinnostavin.

Sigrid jäi leskeksi ja yksin pienen lapsen äidiksi, eikä sekään ollut kovin hyvä asema nuorelle naiselle. Onneksi hän piti saarella asumisesta, mutta hän myös ymmärsi potilaiden kaipuun ulkomaailmaan. Sigridin mielestä he eivät kuitenkaan pärjäisi siellä lainkaan, koska hänkin on ‘hyväksytty’ yhteiskunnan jäsen vain, koska hän on jotenkin hyödyksi sille. Nykyäänkin voi törmätä asenteeseen, jonka mukaan ihmiset ovat arvokkaita vain, jos he ovat hyödyllisiä yhteiskunnalle. 

Kirjan lukeminen oli hyvä kokemus, sillä se on kauniisti kirjoitettu ja mielestäni kirjan teema ja miljöö ovat kiinnostavia. Kirjassa kerrottiin mielenkiintoisesta näkökulmasta entisajan yhteiskunnallisista rakenteista ja ongelmista, ja niistä pystyi kyllä huomaamaan, mitkä asiat ovat parantuneet nykypäivänä. Henkilöt ovat hyvin kirjoitettuja ja moniulotteisia, ja vaikka ne ovat fiktiivisiä, heidän kaltaisia ihmiskohtaloita oli varmasti historian aikana. Välillä kirja laittoi miettimään, mikä on raja ‘hullun’ ja ‘terveen’ välillä, ja mikä ajaa ihmisten mielenterveyden pois raiteiltaan. Ylipäätään lukukokemus oli mukava, vaikka kirja välillä surullinen olikin, ja suosittelen sen lukemista, jos aihe kiinnostaa.

Linnea