maanantai 23. marraskuuta 2020

Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo


Jane Austenin vuonna 1813 kirjoittama Romaani “Ylpeys ja ennakkoluulo”, sijoittuu 1800-luvun Englannin maaseudulle. Kirja kertoo erään perheen toiseksi vanhimman tyttären Elizabethin näkökulmasta sen ajan maailmasta naisen näkökulmasta ja siitä, mitä naisten odotetaan elämällään tekevän.


Herra ja rouva Bennet ja heidän viisi tytärtänsä asuvat Longbournissa Englannin maaseudulla.Teoksessa kerrotaan paljon siitä, kuinka tärkeää tyttöjen on löytää itselleen hyvät aviomiehet. Tämä on vielä erityisen tärkeää Bennetien sisarille, koska heillä ei ole veljeä, joka perisi herra Bennetin omaisuuden tämän kuoltua.


Ensimmäinen siskoksista, jonka oletetaan pääsevän naimisiin, on Elizabethin isosisko Jane. Heti kirjan alussa esitellään herra Bingley, joka muuttaa lähelle Bennettejä ja hänestä toivotaan Janelle sopivaa miestä. Bingleyn mukana kuvioihin astuu myös herra Darcy, joka myöhemmässä vaiheessa osoittaa mielenkiintoa Elizabethiä kohtaan. Janen kauneutta ja sivistyneisyyttä korostetaan ja jumaloidaan hyvin paljon kirjan aikana. Elizabethin nuoremmat sisaret ovat Mary, Lydia ja Catherine. 


Koska kirja on kirjoitettu 200 vuotta sitten, tulevat sen ajan arvot ja tavat esille. Varsinkin tapa, jolla naisia kohdeltiin yhteiskunnassa. Nykyään naisilla on mahdollisuus käydä töissä ja päättää omasta elämästään miettimättä sen enempää sitä, mikä on oikein ja kuinka tulisi tehdä, ettei toisi häpeää omalle perheelleen. Mutta kuten tätä kirjaa lukiessa tulee hyvin ilmi, naiset olivat miesten vaimoja. Ja heidän tehtävänsä oli päästä naimisiin. 


Tapa, jolla ihmiset kirjassa puhuivat naisista, varsinkin nuoremmista, naimaikäisistä naisista on sellainen, jota ei todellakaan katsottaisi kovin suopeasti nyky-yhteiskunnassa. Muut ihmiset vertailivat naisia keskenään, kuten myös naiset vertailivat toisiaan. Kuka on kaunein, kuka fiksuin. Kuka taas on tyhmempi ja rumempi, jolla ei ole yhtä hyvät mahdollisuudet päästä naimisiin. Hyvin arvosteleva sävy. Kuin naiset olisivat esineitä, jotka asetetaan paremmuusjärjestykseen. Mutta miehiä ei vertailtu keskenään läheskään niin paljon kuin naisia. Ehei, miehillä oli muitakin ominaisuuksia kuin vain ulkonäkö (esimerkiksi varallisuus). Naisella katsottiin olevan vain se, kuinka kaunis hän on ja kuinka musikaalisesti tai taiteellisesti lahjakas hän on.


Yksi asia erityisesti kirjassa teki Bennettien neitien avioliitoista vielä erityisen tärkeää. Nimittäin heidän isänsä tila. Se oli sääntöperintötila, eikä tytöillä ollut mitään oikeutta sen perimiseen. Eli yksinkertaisesti sanottuna herra Bennetin tyttärillä ei ollut omaa omaisuutta, mikä teki siitä entistä tärkeämpää, että he saisivat miehen, jolla olisi varallisuutta. Kuten kirjassa mainitaan: “Herra Bennetin omaisuus käsitti miltei yksinomaan maatilan, josta hän sai kahdentuhannen punnan vuositulot. Kovaksi onneksi hänen tyttärilleen se oli sääntöperintötil, joka herra Bennetin jälkeen miespuolisten perillisten puuttuessa siirtyisi erään etäisen sukulaisen haltuun.” (s.27) 

Jos pelkästään se, että oli nainen tämänaikaisessa yhteiskunnassa ei tuonut elämään tarpeeksi haasteita ja hankaluuksia, lisäsi sitä perinnön puute. Ja tämä puute vain sen takia kun on nainen. Voi vain kuvitella, kuinka suuret paineet naisilla oli tuohon aikaan, jos ei ollut aviomiestä eikä myöskään omaisuutta, jolla elättää itsensä.


“Minä jo aloin toivoa, että jompikumpi teistä olisi hankkinut itselleen miehen ennen kotiintuloaan. Janesta tulee kohta vanhapiika. Hän on melkein kahdenkymmenenkolmen! Hyvänen aika, kuinka häpeäisin, ellen olisi naimisissa ennen sitä.” (Ylpeys ja ennakkoluulo s. 187)

Tämän lausahduksen sanoi Bennettien perheen toinen nuorimmista tyttäristä Lydia ja ilmaisusta käy hyvin ilmi sen ajan ajattelumalli, siitä, mitä naisen tulisi tehdä elämällään. Kaksikymmentäkolme vuotias ei kuulosta kovin vanhalta, varsinkin kun miettii naimisiinmenoa. Ja tuohon aikaan se oli vielä hyvin häpeällistä, jos sen ikäisenä ei ollut naimisissa. Mutta naisten tehtävähän on vain mennä naimisiin ja saada lapsia, eikö niin? Sitä mieltä yhteiskunta oli. Ja se oli oletus siitä, mitä naiset tekisivät. Tämä on niin hullua kuvitella, minkä takia nainen ei saisi itse päättää siitä milloin ja kenen kanssa menee naimisiin, vai meneekö ollenkaan naimisiin. Jos elämä olisi sellaista kuin se oli siihen aikaan, kun tämä teos kirjoitettiin, monien lukioikäisten tyttöjen mielessä ei olisi ylioppilaskirjoitukset ja jatko-opinnot. Ei, se mikä mielen päällä on, niin on naimisiinmeno ja aviomiehen löytäminen.


Teos oli lukukokemuksena erittäin mielenkiintoinen ja tapa, jolla se oli kirjoitettu teki sen lukemisen mukavaa ja mukaansatempaavaa. Kaikki teoksen hahmot olivat erilaisia, ja heillä oli useita eri puolia. Teoksen aiheesta oli hyvin mielenkiintoista lukea erilaisen yhteiskunnan ja aikakauden kannalta. Teos on kuitenkin kirjoitettu yli 200 vuotta sitten ja sen ajan maailma poikkeaa niin paljon siitä, millainen maailma on nykyään ja millainen on elämä naisena nykyaikana. Teos herättää ajatuksia siitä, mitä kaikkea nykyään me naiset voimme ja pystymme tekemään elämällämme, jollaisia mahdollisuuksia kirjan naishahmoilla ei ollut ollenkaan. En voisi kuvitellakaan, millaista olisi elää elämäänsä täysin toisesta ihmisestä riippuvaisena, ilman omaa omaisuutta, vailla vaihtoehtoa valita omasta tulevaisuudestaan. 


Kirja oli aivan mahtava ja hyvin kirjoitettu ja suosittelen sen lukemista kaikille, keitä kiinnostaa elämä ja yhteiskunta 200:n vuoden takaa.





Kuvassa on Elizabeth Bennet ja herra Darcy vuoden 2005 tehdyssä elokuvasovituksessa Jane Austenin kirjasta Ylpeys ja ennakkoluulo


Sielujen saari

 


Sielujen saari – surullinen kertomus mielisairaalasaaren naisista

Johanna Holmströmin Sielujen saari on vuonna 2017 julkaistu romaani, jonka tarina sijoittuu Turun läheisyydessä sijaitsevalle Seilin saarelle. Romaanin henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta perustuvat saaren todelliseen ja synkkään historiaan. Romaanin tärkeä teema on naisen asema, ja kirjan joka käänteessä tulee esiin millaiset asenteet yhteiskunnalla oli naisia ja erityisesti mielisairaaksi luokiteltuja naisia kohtaan. Kertoja on kaikkitietävä ja kuvailee tapahtumia ja henkilöiden tunteita. Kirjan tunnelma on alusta asti haikea, ja sama tunnelma kulkee läpi koko teoksen. Heti teoksen alussa on nimittäin surullinen kuvaus siitä, miten yksi päähenkilöistä hukuttaa lapsensa, ja se sai minut kiinnostumaan lukemisesta entistä enemmän.


Miljöönä Seilin saari vaikuttaa rauhalliselta, mutta saaren historia on kiinnostava ja surullinen. Saari toimi sairaalasaarena yli kolmesataa vuotta, ensin vuosina 1619-1785 leprasairaalana, ja sen jälkeen mielisairaalana. Kun saarelle päätyi, sieltä ei usein ollut paluuta. Romaani sijoittuu mielisairaalan toiminnan ajalle 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Niinä aikoina naisen asema oli vielä kurja; naisia ei arvostettu yhteiskunnan jäseninä yhtä paljoa kuin miehiä. Siihen aikaan asenteet mielenterveyttä kohtaan eivät olleet vielä kovinkaan edistyneitä, eikä myöskään se, mikä kaikki luokiteltiin mielisairaudeksi ja mikä ei. 


Kirjassa on kolme päähenkilöä, joista kaksi ovat saarelle joutuneita potilaita ja yksi on hoitaja. Kristina on laitettu Seiliin asumaan, koska hänet tuomittiin lastensa hukuttamisesta. Kristinan tarina ei vahvasti liity muiden päähenkilöiden tarinoihin, vaan heitä yhdistää vain saari ja ajan naisena oleminen. Toinen potilas, johon kirjassa keskitytään on porvaristyttö Elli. Elli tulee sairaalaan Kristinan viettäessä siellä myöhempiä vuosiaan. Elli karkasi sopimattoman miehen kanssa, ja kun heidät saatiin kiinni, Elli passitettiin mielisairaalaan. Kolmas päähenkilö on hoitaja Sigrid, joka muuttaa saarelle vapaaehtoisesti, ja on siten kontrasti kahdelle muulle päähenkilölle. Hän suunnittelee perustavansa perheen miehensä kanssa, mutta sota vie häneltä miehen, ja niin hänelle jää kodikseen vain saari. Kaikki saarella pitävät Sigridistä, ja hän on siellä tärkeä erityisesti Ellille. Elli kuvailee Sigridin olevan “niin lähellä enkeliä kuin tässä paikassa voi olla”. 


Jokaisen päähenkilön tarina kuvastaa epäkohtia naisen asemassa. Kristina ajautui mielisairauteen ja hirvittävään tekoon yhteiskunnalta saamansa kohtelun vuoksi. Nuorena hänet raiskattiin, ja hän tuli raskaaksi. Hänen maineensa tuhoutui siitä huolimatta, että hän oli tilanteessa uhri. Tämän takia häntä ei suostuttu vihkimään toiselle miehelle, ja hän oli yksinäinen ja uupunut pienten lasten äiti, eikä siihen aikaan saanut apua sellaisiin ongelmiin. Mielenterveys tarkoitti vain joko ‘hullua’ tai ‘tervettä’, eikä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisystä ollut puhettakaan. Ihmiset pakotettiin joko pysymään pienessä muotissa tai tippumaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Nykyaikana mielenterveydestä ja uupumuksesta puhutaan onneksi enemmän, eikä enää ole samanlaisia asenteita raiskauksen uhreja kohtaan. Uskon, että jos Kristinalla olisi ollut mahdollisuus hakea apua, hän ei olisi ajautunut tekoonsa. 


Elli puolestaan laitettiin mielisairaalaan hulluna, vaikka hänen toimintansa oli vain yritys päästä vapaaksi ahdistavasta ympäristöstä ja yhteiskunnan normeista. Perheen miehet päättivät tärkeistä asioista, kuten tulevasta ammatista ja kumppanista, eikä tämä ymmärrettävästi kuulostanut Ellistä houkuttelevalta. Naiset, jotka eivät sitoutuneet yhteiskunnan normeihin, voitiin vain viedä pois silmistä mielisairauden verukkeella ja unohtaa. Elli tiesi olevansa terve, mutta häntä manipuloitiin sanomalla hänen olevan niin sairas, ettei edes tiedä olevansa sairas. Asenteet naisia kohtaan kuulostavat nykyihmisen korvaan järkyttäviltä: “Naisen luonto on nimittäin syklinen, ja sama pätee myös naisen hulluuteen. Yhteys hulluuskuukausien ja kuukautiskierron välillä on useimmissa tapauksissa ilmeinen, ja kun kierto loppuu, loppuu usein myös hulluuskin… Monet naiset pääsevät pois, kun kuukautiset lakkaavat.” Näiden asenteiden avulla pyrittiin mitätöimään puolta koko ihmiskunnasta; naisia. Omasta mielestäni Ellin tarina oli kaikista kiinnostavin.


Sigrid jäi leskeksi ja yksin pienen lapsen äidiksi, eikä sekään ollut kovin hyvä asema nuorelle naiselle. Onneksi hän piti saarella asumisesta, mutta hän myös ymmärsi potilaiden kaipuun ulkomaailmaan. Sigridin mielestä he eivät kuitenkaan pärjäisi siellä lainkaan, koska hänkin on ‘hyväksytty’ yhteiskunnan jäsen vain, koska hän on jotenkin hyödyksi sille. Nykyäänkin voi törmätä asenteeseen, jonka mukaan ihmiset ovat arvokkaita vain, jos he ovat hyödyllisiä yhteiskunnalle. 


Kirjan lukeminen oli hyvä kokemus, sillä se on kauniisti kirjoitettu ja mielestäni kirjan teema ja miljöö ovat kiinnostavia. Kirjassa kerrottiin mielenkiintoisesta näkökulmasta entisajan yhteiskunnallisista rakenteista ja ongelmista, ja niistä pystyi kyllä huomaamaan, mitkä asiat ovat parantuneet nykypäivänä. Henkilöt ovat hyvin kirjoitettuja ja moniulotteisia, ja vaikka ne ovat fiktiivisiä, heidän kaltaisia ihmiskohtaloita oli varmasti historian aikana. Välillä kirja laittoi miettimään, mikä on raja ‘hullun’ ja ‘terveen’ välillä, ja mikä ajaa ihmisten mielenterveyden pois raiteiltaan. Ylipäätään lukukokemus oli mukava, vaikka kirja välillä surullinen olikin, ja suosittelen sen lukemista, jos aihe kiinnostaa.


Linnea


Tuntematon sotilas, Väinö Linna

 Tuntematon sotilas, Väinö Linna



“Niinkuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.”

Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas (1954) on tunnetuimpia suomalaisia teoksia, jonka henkilöt ja tapahtumat ovat monelle tuttuja. Kirja kuvaa jatkosotaa realistisesti yhden konekiväärikomppanian näkökulmasta. Kirja käsittelee myös sodan raakuutta sekä henkilöiden välistä veljeyttä. Kirjan tärkeitä teemoja ovat sota ja kuolema.


Kirja mainitsee useita henkilöitä, mutta keskeisimmät henkilöt ovat konekiväärikomppaniaan kuuluvat Koskela, Hietanen, Rahikainen, Rokka, Vanhala, Lehto ja Lahtinen. Miehet tulevat eri puolilta Suomea ja jokaisella on oma persoonallinen murteensa, esimerkiksi Hietanen puhuu Turun murteella ja Rokka puhuu karjalan murteella. Kullakin henkilöllä on myös omat arvonsa ja tapansa, jotka tulevat esiin kirjaa luettaessa. Osa päähenkilöistä joutuu kokemaan rankkoja kohtaloita esimerkiksi Lehto menehtyi ammuttuaan itseään suuhun ja Hietanen menetti silmänsä. Kirjan kertoja vaihtelee minä- ja kaikkitietävän kertojan välillä. Monet repliikit kuten “hakkaa päälle pohjan poika” ja “ei saa jäädä tuleen makaamaan” ovat kaikille tuttuja.


Tapahtumat sijoittuvat pääosin Laatokan Karjalaan ja Syvärille. Miljöö on ajoittain karu, esimerkiksi asemasotavaiheessa taistelukentällä kuvataan ruumiita ja korsuissa on rottia. Miehet joutuvat usein olemaan ankeissa olosuhteissa kuten marssimaan vesisateessa ja kohtaamaan ruumiita ja kuolemaa. Talvisin ongelmana on kylmyys ja lumi.


Vastakkainasettelua ilmenee erityisesti sotamiesten ja upseerien välillä. Upseerit arvostavat sotilaallisia arvoja kuten kuria ja kuuliaisuutta. Sotamiehet taas pitävät upseerien touhuja ja koko sotaa älyttöminä. Poikkeuksena on Koskela, jota miehet kunnioittavat. Hankaluuksiin tottelemattomuudesta joutuu erityisesti Rokka. Vastakkainasettelua ilmenee myös suomalaisten ja venäläisten välillä. Suomalaisia sotilaita ja heidän tekoja ihannoidaan. Venäläisiä taas ajanmukaisesti ryssitellään ja vähätellään. Päähenkilöt paheksuvat venäläisten tapaa kohdella tasitelutovereitaan, joka poikkeaa suomalaisten tavasta, jossa kaveria ei jätetä.


Kunkin sodassa kuolleen päähenkilön kuolema kuvailtiin tarkasti. Osa menehtyi sodan alkuvaiheessa ja osa perääntymisvaiheessa. Sota lähensi miehiä, jonka takia kuolema oli raskas paikka jokaiselle. Asemaa ei jätetty edes kuoleman uhalla, mikä kuvastaa sodan tärkeyttä; Suomen pelastamista. Mieleenpainuvin oli Hietasen menehtyminen. Kuolema oli miehille arkipäivää, joka vaikutti heihin. Sodan loppuvaiheessa osa miehistä synkistyi ja vakavoitui. Kuoleman käsittelemisessä sekä taisteluhengen ylläpitämisessä auttoi miesten huumori ja sisu. Osasivat miehet pitää hauskaakin. Mannerheimin syntymäpäivän juhlinnat kuvaa suomalaisten tyypillistä alkoholin käyttöä, jossa meno yltyy railakkaaksi.


“Mikäs se siel pulisoo? Poikahan se vaan siel juttelee.”


Sodan järjettömyyttä kuvaa teloituskohtaus, jossa kaksi suomalaista sotilasta tuomitaan ammuttavaksi. Myös sodan perääntymisvaiheessa Karjula ampuu varoitukseksi yhden suomalaisen sotilaan. Järjettömyyttä kuvaa myös sodan loppuvaiheen miehiä vallinnut toivottomuus. Sotakalustus oli lopussa, menetyksiä oli ollut paljon ja Neuvostoliiton suurhyökkäys painoi raskaasti päälle. 


Ilmestyessään Tuntematon sotilas jakoi mielipiteitä ja sai kritiikkiä erityisesti upseereilta ja muilta johtoasemassa olevilta henkilöiltä. Heidän mukaansa se antoi virheellisen kuvan historiasta. Toisaalta se sai myönteistä palautetta sen realistisen kuvauksen myötä. Nykyään kirjan merkitys suomalaisille on suuri ja sitä voi pitää kunnianosoituksena sotaveteraaneja kohtaan. 


Kirja oli helppo lukea ja sen aihe ja teema ovat mielenkiintoisia. Henkilöhahmot ovat ovat hyvin luotuja ja jokainen tuo tarinaan oman vaikutuksensa. Lopetus “aika velikultia” jättää hyvän mielen.  



Ken Kesey - Yksi lensi yli käenpesän

Ovatko muka mielisairaat niitä hulluja?


Ken Keseyn kirjoittama klassikkoromaani Yksi lensi yli käenpesän (1962) on kauhistuttava ja hilpeä tarina parantavasta yhteiskunnasta ja ihmisistä mielisairaalan suljetussa piirissä. Se, että Kesey on kirjoittanut romaanin työskennellessään mielisairaalassa ja kirjan tarinan perustuvan mielisairaalassa oleviin oikeisiin tapahtumiin saattaa suoda järisyttävän lukukokemuksen, kun kirjan kertojana oleva skitsofreenikko lisäksi värjää tarinaa vielä enemmän hallusinaatioillaan ja vainoharhoillaan. Epäinhimillisyyttä ja mielivaltaa teemana pitävästä kirjasta on tehty viiden Oscarin voittanut elokuva, mikä on saanut kaikkien huomion ja suosion. 


Yksi lensi yli käenpesän kertoo tarinasta, kuinka mielisairaalan osastonhoitaja Mildred Ratched on ottanut sekä potilaat että sairaalan työntekijät valtaansa. Kirjan päähenkilönä oleva punatukkainen kesyttämätön uskalias sairaalaan vasta saapunut potilas Randle Patrick McMurphy tekee kaikkensa tyrähdyttääkseen Iso Hoitaja Mildred Ratchedin valtataistelussa. McMurphy saapui sairaalan, kun enää ei ollut muita vaihtoehtoja hänen kurittomuudelleen. Ratched on tiukkaluonteinen nainen, joka hallitsee mielisairaalan osastoa. Hänen talutushihnassaan ovat kaikki aina potilaista lääkäreihin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun osastolle saapuu McMurphy. Hän on osastolla uhkapeliä harrastava suunsoittaja, joka kyseenalaistaa sääntöjä ja uhmaa Iso Hoitajan kuria ja sairaalan järjestystä.


"Yksi toisensa perään potilaat vilkaisevat häntä vaivihkaa nähdäkseen miten hän suhtautuu siihen että McMurphy hallitsee kokousta ja ne näkee saman kuin minä. Hoitaja on liian iso lyötäväksi." (Yksi lensi yli käenpesän s.147)

 

Romaanin kertojana on intiaanipäällikkö Bromden, joka on mieleltään sairas. Hän ei pidä McMurphyn valtataistelua hyvänä ideana, vaikka osallistuukin siihen. Hän on ollut sairaalassa jo pitkään kroonikko potilaana. Päällikkö Bromdenia luullaan kuuroksi ja siksi hän on aina lakaisemassa lattioita ja pääsee siksi kuulemaan sairaalan henkilökunnan salaisia kokouksia. Päällikön vainoharhat ja hallusinaatiot saavat, lukijat hetkeksi pysähtymään ja miettimään, mitä kirjassa tapahtuu. Osaston potilaat on jaettu kroonikkoihin, akuutteihin ja vihanneksiin. Potilaita pelotellaan ja osastoa hallitaan ryhmäterapialla, kurilla ja pelolla. Potilaita lääkitään ja tottelemattomuus johtaa sähköshokkeihin ja pahimmassa tapauksessa lobotomiaan. Ratchedin naisvallan apulaisina ovat mustat apuhoitajat ja Ratchedin sääntöihin mukautuu jopa tohtori Spivey.


McMurphyn tuloon asti kaikki oli niin kuin Ratched halusi. Kaikki mukautuvat hänen sääntöihinsä. Hänen vain äänensävynsä ja eleensä riittivät saamaan ihmiset tottelemaan häntä. Päällikkö kertoo potilaiden olevan tyytyväisiä asemaansa ja elämäänsä sairaalassa. Heillä olivat kuitenkin osa omasta tahdostaan siellä ja paikka, jossa nukkua sekä ruokaa tarjolla päivittäin. Päällikkö kuvaa olevansa jossain “sumussa”, jossa on turvallista olla ja josta kaikki näyttää paremmalta ja turvallisemmalta. Ja vaikka Päällikkö huomaakin McMurphyn saavan heidät kaikki pois siitä turvallisesta sumusta, hänkin vain lähtee mukaan McMurphyn valtataisteluun Iso Hoitajaa vastaan. 


"Sitä juuri McMurphy ei jaksa ymmärtää, sitä että haluamme tuntea olomme turvalliseksi. Hän yrittää kiskoa meidät ulos sumusta niin että kaikki voi käydä helposti meidän kimppuumme." (Yksi lensi yli käenpesän s. 165)


Niin kuin Päällikkö osaa arvella, McMurphylle ei loppujen lopuksi käy hyvin tullessaan vastaan vuosikymmeniä kestäneen järjestelmän muuttamiseen. McMurphyn valtataistelusta oli joillekin haittaa, mutta Päällikön se saa heräämään “sumusta” oikeaan maailmaan. McMurphy saa Iso Hoitajan monta kertaa vihaiseksi ja teoistaan häntä rangaistaan säälimättömästi. Sankarina pidettyä McMurphyä on puolustamassa McMurphyn puolelleen vetämät potilaat Dale Harding, Billy Bibbit, Charles Cheswick ja George Fredricson, Päällikkö Brombenin lisäksi, ja joiden kanssa McMurphy vietti aikaa sairaalassa, ja jotka menevät mukaan McMurphyn suunnitelmiin. 


"Koko aamiaisen ajan McMurphy puhuu ja nauraa jatkuvalla syötöllä. Aamun tapahtumien jälkeen hän luulee että Iso Hoitaja on helppo juttu." (Yksi lensi yli käenpesän s. 134)

 

Kuurona luultu Päällikkö kuvailee kirjassa tarkasti tapahtumia. Hän kuvailee sairaalaa, ihmisiä ja tapahtumia omasta näkökulmastaan kertojan roolissa. Päällikön minä-kertojana oleminen saa tunnelman jännittäväksi, kun hän kuvailee mahdottomia tapahtumia skitsofreenikon silmistä. Pelon ja jännityksen tunne tuntuu lukiessa kirjaa tarkkojen kuvailujen ansiosta. 


Romaanin teemana oleva vallankäyttö näkyy hyvin kirjan tapahtumissa. Hoitaja Ratchedilla on valtaa sairaalassa. Hän pääsi sairaalaan hoitajaksi ystävänsä avulla, joten hänet on mahdotonta päihittää. Niin kuin McMurphy kirjassa toteaa, Ratched on vahva ja hänellä on valtaa ja potilaat ovat heikkoja, joiden täytyy vain hyväksyä se. McMurphy ei kuitenkaan anna Ratchedin ohjaavan kaikkea mahdollista. Vaikka Ratched ei ole fyysisesti vahva muihin kuten isokokoisiin McMurphyyn ja Päällikkö Bonberiin verrattuna, hänellä on sananvaltaa. 


"Ystäväiseni, tämä maailma… kuuluu voimakkaille! Olemassaolomme rituaali perustuu siihen että voimakkaat muuttuvat yhä voimakkaammiksi syömällä heikkoja." (Yksi lensi yli käenpesän s. 89)

 

Kirjassa esiintyvä mielivalta saa monet kiinnostumaan kirjasta. Ken Keseyn kirjoittamaan romaaniin pohjautuvia elokuvia ja sarjoja on monia. Elokuva kuin kirjakin ovat olleet monille muistoa jättäviä kokemuksia ja luettua niistä kirjoitetut arvostelut innostus kirjan lukemiseen kasvaa. Traagisista tapahtumista huolimatta suosittelen kirjaa kaikille kuitenkin varoittaen myös sen sisällöstä. 


Kirjan traaginen loppu jättää lukijalle huikean tunnelman. Vaikka kirjan tarina olisikin kauhistuttava, musta huumori ja päähenkilön leikkisä persoona saa odottamaan onnellisempaa loppua. Kirjan tapahtumat kauhistuvat loppua kohti yhä enemmän ja se saa vain kasvamaan mielenkiinnon kirjan lukemiseen. Hoitajan potilaille tekemät säälimättömät toimet ovat kauhistuttavia. Tämä 1960-luvulle sijoittunut hurja tarina miehestä, joka luulee pääsevänsä helpommalla joutuessaan mielisairaalaan tulee olemaan hänen kauhein kokemuksensa. Ennen sairaalaan saapumistaan McMurphy ei todellakaan odottanut kaikkea, mitä hän joutui kokemaan. Kaikki oli kiinni hoitaja Ratchedista, nuoren miehen kohtalo oli hänen käsissään.


sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Mies joka kuoli

 Mies joka kuoli

Teoksessa käsitellään väkivaltaa traagisella, mutta humoristisella tavalla, joka ei kuitenkaan aina uponnut minuun.


Antti Tuomaisen vuonna 2016 julkaistussa teoksessa Mies joka kuoli kerrotaan tarina Jaakko Kaunismaan elämästä hänen näkökulmastaan tämän kuultua, että hänet on myrkytetty tappavasti, eikä elinaikaa enää juurikaan ole. Teoksessa Jaakko ei kerro kenellekään tilastaan, vaan selvittää oman murhansa keinoja kaihtamatta asuinkaupungissaan Haminassa.  Pääepäiltyjä murhaan ovat Jaakon vaimo ja tämän rakastaja, joka työskentelee Jaakon ja hänen vaimonsa omistamassa sieniyrityksessä. Myös uudessa kilpailevassa yrityksessä on jotakin hämärää, jota Kaunismaa tutkii kirjan edetessä. 


Kirja oli erilainen verrattuna Tuomaisen muihin teoksiin, mutta vakiintunut lukijakunta kuitenkin tunnistaa Tuomaisen kerronnan tutuksi. Kirja oli aluksi varsin viihdyttävä, mutta muuttui vallan tylsäki ja paikka paikoin absurdiksi. Toistoa oli paljon, eikä kirjailija mielestäni aina keskittynyt mielenkiintoisiin ja oleellisiin asioihin. Kirjailja kuitenkin löysi traagisista tilanteista huumorin havinaa ja onnistui monesti esittämään sen hyvin. Kirjan aika kulkee kronologisesti.


Kirjan aikana Jaakko, joka on aina tehnyt tutut ja turvalliset päätökset ja elänyt tasapaksua elämää, muuttuu uskaliaammaksi ja spontaaniksi joutuen vaikeisiin, jopa mahdottomiin tilanteisiin selvittäessään murhaansa. Kilpailevan yrityksen kolme työntekijää: Asko, Juhani ja Juhana ovat jatkuvasti vastakkain Kaunismaan kanssa tämän ensin murtauduttua heidän yrityksensä tiloihin. Juhani ja Juhana eivät ole fiksuja ihmisiä ja he käyttävät fyysistä voimaa puheen sijaan tuntiessaan negatiivisia tunteita. Tämän kohtalokkaan piirteen vuoksi molemmat heistä kuolevat kirjan aikana yrittäessään tappaa Kaunismaan. Kolmikon jäsenten kuolemien vuoksi Jaakko tutustuu myös Mikko Tikkaseen, yhteen Haminan poliiseista. Monien tapaamisten jälkeenkään Jaakko ei juurikaan valehtele Tikkaselle, mutta ei kerro myöskään koko totuutta tiedoistaan niihin tapahtumiin liittyen, joita Tikkanen tutkii. 

Kirjassa käsitellään paljon väkivaltaa ja petoksia erilaisin tavoin vallan koomisesti, lopulta myös naurettavasti. Niiden muutaman päivän aikana, jotka kirjassa käsitellään Jaakko näkee vaimonsa harrastavan seksiä rakastajansa kanssa,  syyllistyy murtoon, kahteen kuolemantuottamukseen,  muuttaa yrityksensä dynamiikan täysin ja selvittää murhansa. Hän tekee sen kaiken jäätelön ja kokiksen aiheuttamien sokerihuurujen avulla. Jaakon, Tainan ja Petrin lisäksi yrityksen henkilöstöön kuuluu myös muun muassa Olli, Raimo ja Sanni. Muut ihmettelevät kovasti Jaakon jatkuvasti muuttuvaa käytöstä, mutta ovat niin häkeltyneitä muutoksesta Kaunismaan luonteessa, etteivät aluksi osaa reagoida tilanteeseen mitenkään.


Kirjan aikana selviää, miten vahva side päähahmolla on yritykseensä. Kuolemaa silmiin katsoessaan ihminen näkee usein, mikä on itselleen tärkeää. Kaunismaalle tärkeintä on hänen yrityksensä. Uskon, ettei kenelläkään meistä ole todellista tietoa itsellemme tärkeistä asioista, ennen kuin aika on vähissä. Uusi perspektiivi saa varmasti jokaisen toimimaan toisin ja muuttamaan asioiden tärkeysjärjestystä. Jaakko, joka on ollut aina mukava ja vähän naiivi oppii nopeasti juonimaan ja toimimaan vaimonsa selän takana näyttämättä ulospäin uusia tunteitaan tätä kohtaan. Se onkin hyvä, koska tarinan edetessä huomataan, että sen lisäksi, että vaimo antaa erityisetuuksia yrityksen auton kuskille, hänellä on myös omat suunnitelmansa yrityksen suhteen. Jo pelkästään näiden syiden johdosta ei ole mikään ihme, että Jaakko uskoo melkein koko kirjan ajan, että Taina, hänen vaimonsa, olisi hänen murhaajansa. 


Normaali rauhallinen yhteiskunta ja elämä muuttuu kirjan aikana radikaalisti. Ruumiita raahatessaan, tai metsässä japanilaisia varjostaessaan Kaunismaa on jatkuvasti henkihieverissä myrkytyksen takia kuin maratonin juokseva kolera-potilas. Kirjassa kerrotaan todella epätodellisia tilanteita äärimmäisen vaikuttavasti. Vaikkei ikinä uskoisi, että sellaisia asioita voisi tapahtua, niihin kuitenkin alkaa uskomaan lukiessaan kirjaa. Esimerkiksi kirjan alkupuolella Juhani suuttuu Jaakon murtauduttua heidän yritykseensä ja koskettuaan tämän miekkaan niin, että jahtaa tätä murhamielessä. Tilanne kuitenkin eskaloituu takaa-ajon siirtyessä heinikkoiseen alamäkeen niin, että Juhani kaatuu miekkansa kanssa. Niimpä takaa-ajo päättyy miekan lävistäessä Juhanin kallon. 


Tilanteita kuvatessa on käytetty paljon huumoria joka useimmiten naurattaa, mutta välillä kirjaa lukiessa kuitenkin tuntui, että kirjoittajalla meni vähän yli. Periskummallista kyllä, kuoleva mies pystyy kirjassa rämpimään metsässä ja varjostamaan asiakkaitaan, vaimoaan ja Petriä koko päivän samalla esittäen, ettei ole kaupungissa ollenkaan. Niimpä hän saapuu illalliselle, jolle häntä ei kaivattu. Kamalasta olostaan huolimatta päähenkilö kykenee puhumaan japanilaisille englantia tehden heidän kanssaan sopimusta, jonka Taina oli yrittänyt tehdä kaapatessaan yritystä itselleen Jaakon tietämättä. Samaan aikaan Jaakko kertoo suomeksi Tainalle mitä mieltä on hänestä ja haukkuu vaimoaan monin erilaisin sanoin. Illallinen kuitenkin päättyy lyhyeen, kun Taina ja Petri alkavat oksentaa. Heillä on samoja myrkytyksen oireita kuin Jaakolla. Tämä oli mielestäni koko kirjan ainut kohta, jossa kuvataan realistisesti niin fyysistä kuin emotionaalistakin väkivaltaa.


Kaikki käsitykset, mitä tarina on tähän mennessä antanut muuttuvat. Murhaaja ei olekaan Taina. Taina ja Petri ovat sen sijaan myös tulevia uhreja. Asian selvinnessä käy ilmi, että Jaakkoa ei olekaan tahalleen murhattu kylmäverisesti. Käykin ilmi, että Olli, yrityksen työntekijä, halusi vain tietää, että voiko keksien avulla myrkyttää ihmisen. Olli halusi vain tietää, että toimiiko myrkky, jotta sitten, kun hän saa kumppanin, hän voi tappaa kumppaninsa niin, ettei hän ikinä jää yksin. Olli oli myrkyttänyt Tainan ja Petrin nähdessään aviorikoksen omin silmin ja kuullessaan siitä Jaakolta. Mielestäni Jaakon murhan loppu selitys oli kerrassaan antiklimaattinen. 


Kirjan lopussa antiklimatia jatkuu. Naurettavuus lisääntyy. En usko, että on realistista uskoa japanilaisen bisnesmiehen hyökkäävän miekalla sieniyrittäjän päälle metsässä, mutta voin toki olla väärässä. Tässä vaiheessa kirjaa kuitenkin heitin lopullisesti hanskat tiskiin. Kirja vaikutti aluksi todella mielenkiintoiselta ja mahtavalta, mutta mitä lähemmäs loppua pääsin, sitä huonommaksi kirja muuttui. Alku oli mahtava, mutta muuten kirja oli järjetön, epälooginen ja todella hermoja raastava. Oli kuitenkin hetkiä, kun toiveet nousivat pintaan, mitä jos tästä tarina paranee. Nauroin välillä tilanteille, mutta ne olivat todella absurdeja. Kirja herätti paljon ajatuksia. Lopulta kaikkien äärimmäisten kritiikkiä antavien ajatusten jälkeen tajusin, että niinhän elämä välillä todella toimii. Välillä tapahtuu paljon pahoja asioita vain yhden typerän ajatuksen johdosta. Välillä asiat, jotka sattuvat omalle kohdalle eivät liity mitenkään minuun. On olemassa yksinäisiä, älyttömän tyhmiä ja myös kieroja ja itsekkäitä ihmisiä. Niin elämä vain toimii. 

https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002925649.html




Riadin tytöt

Uudenlaista arabikirjallisuutta


Saudiarabialaiskirjailija Rajaa Alsanean vuonna 2007 julkaistu esikoisromaani Riadin tytöt on kurkistusaukko 2000-luvun alun Lähi-itään. Riadin tytöt on sensuroimaton teos elämästä Saudi-Arabiassa, modernin maan ja vanhoillisten traditioiden ristipaineessa.

Kevyt, vaikkain painavia aiheita käsittelevä kirja on ikään kuin kokoelma sähköpostilistalle kootuista kertomuksista, joita anonyymi kirjoittaja on sinne julkaissut. Anonyymi kertoja on ulkopuolinen, mutta kirjan henkilöitä hyvin lähellä oleva ja elävä. 


Henkilöitä kirjassa vilisee niin monia, että välillä on hankala pysyä perässä. Jo päähenkilöitä on neljä: Gamra, Michelle, Lamis ja Sadim; neljä nuorta, noin parikymppistä naista Saudi-Arabian yläluokasta. Naiset ovat kuin ketkä tahansa muut nuoret haaveineen ja mietteineen, mutta vallitseva kulttuuri rajoittaa heitä toteuttamasta niitä. Omissa elämissää jokainen naisista painii samojen asioiden kanssa, mutta kukin omalla tavallaan. Myös hulluttelua kirjaan kertomuksiin mahtuu, vaikka perinteitä ja sääntöjä riittääkin.

Neljän päähenkilön lisäksi kirjassa esiintyy myös kunkin naisen perhe, sukulaiset ja puolisot, joita ehtiikin vuosien kuluessa olla useampia. 


Kirja kuvaa tapahtumia usean, noin kuuden vuoden ajalta, mihin ehtii mahtua paljon. Suurimman osan ajasta tapahtumapaikkana on konservatiivisemmat Saudi-Arabian eri provinssit, kuten Riad tai Jidda, mutta myös liberaaleimmissa maissa ja kaupungeissa, muun muassa Iso-Britannian Lontoossa, Yhdysvaltojen San Franciscossa ja Georgiassa sekä Arabiemiraattien Dubaissa, tapahtuu. 


Kirja käsittelee monia aiheita, mistä päällimmäisenä esille nousee Lähi-idän kulttuuri ja siellä vallitsevat sukupuoliroolit ja naisen asema sekä kulttuurin traditioiden paino. Vaikka epäkohdista ei välttämättä puhuta suoraan, nousevat ne esille arkielämän kautta, mitä koko kirja aiheineen kuvaa.

Teos on kerrottu kokonaam naisen silmin ja päähenkilötkin ovat kaikki naisia, mikä tuo vielä enemmän esille juuri sukupuolirooleja ja naisen asemaa. 


Sisällöltään kirjoitustyyli oli ennen näkemätöntä kirjan julkaisu ajankohtana, noin 13 vuotta sitten. Kerronta on hyvin avointa ja kirjoittaja käsittelee aiheita sensuroimatta kirjoittaen asioista niinkuin ne ovat. Tämän vuoksi kirja herättikin tunteita laidasta laitaan ja mielenkiintoa ympäri maailman. 

Alunperin kirjaa ei edes julkaistu kirjailijan kotimaassa, sillä se oli siellä kielletty. Sen sijaan kirjailija julkaisi teoksensa Libanonissa, mistä se levisi maailmalle ja keräsi suosiota päätyen Saudi-Arabian pimeille markkinoille ja internetiin, ja lopulta kirja julkaistiin laillisesti myös Saudi-Arabiassa. 


Teos on lisännyt paljon tietoisuutta arabialaisen yhteiskunnan suhteen sekä parantanut arabikirjallisuuden arvoa ja merkitystä. Kirja jopa lisäsi kirjoitus- ja lukuintoa sekä avasi tietä etenkin naiskirjailijoille. 


Vieraista kulttuureista on aina mielenkiintoista lukea. Mitä kauempana omasta kulttuurista, sen parempi. 

Vaikka itse tarinassa oli ajoittain hankala pysyä kiinni muun muassa henkilöiden paljouden vuoksi, antoi kirja kokonaisuudessaan paljon. Käsitellyistä aiheista sai paljonkin irti. 


(https://yle.fi/uutiset/3-6118730)



Karrelle polttava helle - Takapakkia ottanut yhteiskunta tulevaisuuden maailmassa.

Laura Lähteenmäen kirja Karrelle polttava helle (2014) on kolmas ja viimeinen kirja Lähteenmäen North End -trilogiaa. Teos sisältää monia erilaisia aiheita, jotka on sommiteltu toisiinsa sopiviksi. Kirjan tärkein aihe on teiniraskaus, joka tulee esille kirjan nuoren päähenkilön Aasan kautta. Toinen tärkeä aihe on tulevaisuuden kuvaaminen. North End -trilogia on dystopia kirjallisuutta ja kirjoissa kuvataan Suomea noin viidenkymmenen vuoden päästä. Kirjailija on keskittynyt tulevaisuuden maailmassa kuvaamaan ilmastonmuutoksen aikaansaamia muutoksia, jotka voivat hyvinkin toteutua tämänhetkisen maailman tilanteen mukaan. Kirjassa sään kuvailu on kuitenkin hieman kärjistettyä ja se kuvataan uskomattoman kuumana.

Karrelle polttava helle kertoo tukahduttavan kuumasta kesästä, joka vihdoinkin on saapunut pohjoiseen. Tapahtumien miljöönä toimii North End niminen kaupunki, jossa kirjan tapahtumahetkellä eli noin 2070 vuoden Suomessa on kaivos. Kaivoksessa on töissä malminetsijöitä ja kirjan päähenkilö koulusta erotettu Aasa toimii heidän emäntänään. Aasa huomaa olevansa raskaana ja ilmastonmuutoksen aikaansaama kuumuus, jyrkkä isä sekä parannuspisteiden kerääminen koulua varten tuovat siihen lisähaastetta. Kaiken lisäksi Aasa ei halua pitää lasta ja päättää myydä sen rikkaalle pariskunnalle. Pikkuhiljaa Aasan mieli alkaa horjua, eikä mikään tunnu enää hyvältä.


Kirjailija on yhdistänyt monta erilaista teemaa yhteen teokseen. Karrelle polttava helle -kirjan teemoja ovat rakkaus, äitiys, ystävyys, luopuminen, ahdistus, eriarvoisuus, ilmastonmuutos ja kasvaminen. Lähteenmäki on luonut nuorten ympärille maailman ja valinnut nuoria koskettavia teemoja. Kirjalla Lähteenmäki haluaa luultavasti näyttää, millainen maailma huonossa tapauksessa on, kun nykynuoret ovat jo iäkkäitä. Erityisen hyvä tapa saada nuoret ja erityisesti nuoret naiset kiinnostumaan on Aasan raskaus. Kuitenkin kohdentaminen on jäänyt hieman naispainotteiseksi, sillä kirjassa ei ole tyypillisiä piirteitä, joista tavallisesti pojat olisivat kiinnostuneita. Kirjan ulkokuorikin on jo sellainen, mihin en usko kovin monen pojan tarttuvan.


Kirjan yhteiskunta eroaa siitä yhteiskunnasta, mihin me olemme tottuneet. Nykyään kaikille on saatavilla samanlainen oikeus esimerkiksi terveyspalveluihin, kun taas North Endissä sairaalaan pääsevät vain hyvin hyvin sairaat ja rikkaat ihmiset. Epätasa-arvo rikkaiden ja köyhien välillä on muullakin tavalla suuri. Rikkaat elävät ihan omassa ylellisessä kuplassaan ja köyhät raatavat töissä ja elävät ränsistyneissä taloissaan. Perheessä valta on isällä ja äidillä ei ole siihen sananvaltaa. Vaikuttaa siltä, kuin kirjan yhteiskunta olisi muuttunut osaltaan samanlaiseksi, mitä se historiassa on ollut. Kuitenkin esimerkiksi teknologia on kehittyneempää, mistä huomaa sen, että ollaan tulevaisuudessa. Puhelimet ovat edistyneitä tabuloita, ihmiseen pystytään asentamaan siru, jolla seurata kaikkia hänen elintoimintojaan, jälkeläisiä pystyy kloonaamaan ja vauvoja myymään. Tälläkin saralla on viitteitä historiaan, sillä vauvojenkin myyminen on ihmiskauppaa, joka on yksi historian yhteiskunnan piirre.


Vaikka vaikuttaa, että yhteiskunta on ottanut kehityksessä takapakkia, silti kirjassa on paljon samaistuttavia piirteitä. Nuorten ongelmat ovat hyvin samantyyppisiä kuin nykyäänkin; ristiriitoja vanhempien kanssa, ihastuksia, ongelmia ystävien kanssa, tärkeiden ja ei niin tärkeiden asioiden arvottaminen ja liialliset suorituspaineet. Tämän vuoksi kirjaan on helppo samaistua ja lukija pääsee elämään nuoruuttaan tulevaisuudessa. Tulevaisuus tuo kuitenkin siihen uudenlaisen sävyn esimerkiksi teknologian kehittymisen ja ilmastonmuutoksen myötä.


Samaistuttavat piirteet tulevat lähinnä esille Aasan kautta. Kirjan alusta loppuun lukija pääsee seuraamaan Aasan kasvamista kohti aikuisuutta. Kerronta siis keskittyy Aasan elämään, jonka ohella käydään läpi myös muita aiheita. Aasan kohdalla kasvaminen tapahtuu nopeasti raskauden ja sen myötä kotoa pois muuttamisen vuoksi. Aasan mielipiteet muuttuvat ääripäästä toiseen, joka on hyvin ymmärrettävää Aasan iän ja tilanteen takia. Kuitenkin lukijana on välillä hieman haastava pysyä perässä hänen mielialoissaan ja välillä piti pysähtyä miettimään, missä oikein mennään. Lisäksi yhdessä kirjan kohdassa mietin, luenko dystopiaa vai mielenterveys kirjaa. Kirja oli siis hieman hämmentävä, mutta ehkä sen tarkoituskin on olla.


Lukukokemukseni ei ollut paras, mutta parani kuitenkin loppua kohden. Aluksi kirja oli suoraan sanottuna tylsä, mutta kun jännitteitä alkoi pikkuhiljaa syntymään, myös kiinnostus kirjaa kohtaan kasvoi. Ennen huippukohtaa juoni oli hyvin tasapaksua, eikä mitään järisyttävää tapahtunut etenkään sen jälkeen, kun Aasan raskaus selvisi. Aiheena kaivos ei ole kovin mielenkiintoinen, mutta se lisättynä kaikkiin muihin aiheisiin on hyvä yhdistelmä ja kaivos tuo hyvän lisän esimerkiksi maanalaisten käytävien muodossa.


Kirjan perusteella tulevaisuus näyttää kuumalta ja epätasa-arvoisemmalta, mitä se nykyään on. Vaikuttaa kuin vuosikymmeniä jatkunut monen ihmisen työ tasa-arvon puolesta olisi vain valunut hukkaan. Tämä on varmasti yksi syy, miksi kirja on aiheuttanut keskustelua. Toinen syy on kärjistetty kuvaus siitä, miten rajusti ilmastonmuutos on iskenyt myös tänne pohjoiseen. Lisäksi teiniraskaus on aina puhutteleva ja arka aihe. On siis hyvä, että näistä asioista on tehty kirja, sillä kirjallisuuden kautta pystytään vaikuttamaan eri tavalla, mitä esimerkiksi uutisartikkeleiden kautta pystytään.


Useat kirjan lukeneet ovat sanoneet edellisten sarjan osien olleen parempia. Toisten mielestä kirja on ennalta arvattava, kun taas toiset sanovat sen olevan hyvä sen takia, ettei se ole ennalta arvattava. Palautteesta huolimatta kirja on tykätty ja se on saanut kiitosta. Lähteenmäki voitti Anni Polvan kirjallisuuspalkinnon julkaistuaan North End -trilogiansa kaksi viimeistä kirjaa, joista toinen oli Karrelle polttava helle.


https://www.risingshadow.fi/library/book/7008-karrelle-polttava-helle (arvostelut kommenteissa)


Eevi

Kätilö ja Lahtarit

Sodan raakuudet: muutakin kuin rintamasotaa



Anneli Kannon vuonna 2017 julkaistu Lahtarit ja Katja Ketun vuonna 2011 julkaistu Kätilö ovat sotaa käsitteleviä teoksia. Ne kuvaavat sodan kauhuja kaunistelematta, todella todentuntuisesti. Molemmat teokset avaavat ikään kuin uuden ulottuvuuden sota-ajoista. Ne kuvaavat sodan kauheudet pääosin yksittäisten ihmisten näkökulmista eivätkä ainoastaan yleisellä tasolla. 



Katja Ketun kirjoittama romaani Kätilö on erinomainen rakkauskertomus, johon tuo lisäpuhtia ja erilaisia tapahtumia Suomessa vuosina 1944-45 käyty Lapin sota. Romaanin miljöönä siis toimii sodan runtelema lappi, jossa sodan kauhuja katsellaan mielenkiintoisesta näkökulmasta, kun päähenkilönä toimiva kätilö, niin kutsuttu “Vikasilmä”, iskee silmänsä SS-upseeriin Johann “Johannes” Angelhurstiin. Tästä alkaa näiden kahden hyvin erikoinen ja mutkitteleva suhde, joka kohtaa ongelmia mm. arjalaisen rotuajattelun sekä muiden naisten, kuten Näkkälän Lisbetin takia. Vikasilmä tekee kaikkensa saadakseen Johanneksen huomion. Heti kirjan alkupuolella Johannes saa siirron Titovkan vankileirille, jonne puolestaan kätilö hakee työskentelemään lääkintä tehtäviin päästäkseen lähemmäs miestä. Romaanissa tapahtumia pääsee tarkastelemaan kätilön lisäksi myös toisesta näkökulmasta, nimittäin myös Johannes pääsee kertojan rooliin. Näin Kettu saa hyvin tuotua usean näkökulman ja ajatusmaailman sodan aiheuttamista raakuuksista sekä tietenkin romaanin henkilöiden suhteista ja yhteyksistä. 



Kannon Lahtarit on Suomen sisällissodasta kertova teos. Jo sen nimen merkitys, teurastajat, kuvaa, kuinka raakoja tekoja valkoiset tekevät. Teos ilmestyi oivalliseen aikaan, vuonna 2017, sillä Suomi oli juuri saman vuoden aikana täyttämässä 100 vuotta. Ihmiset kiinnostuivat kirjasta ja se saikin hyvän vastaanoton kansamme keskuudessa. Lahtarit on rakenteeltaan ja kerrontatavaltaan hieman erilainen kuin perinteinen romaani. Se rakentuu useiden hahmojen kautta minäkerronnan muodossa yhdeksi ehjäksi kokonaisuudeksi. Minäkertoja vaihtuu siis joka kappaleessa toiseksi henkilöksi. Kirjassa esiintyy paljon fiktiivisiä, mutta myös muutamia oikeita henkilöitä, joiden kautta tapahtumat kuvataan. Sodankäynti tuodaan esiin pääosin valkoisen puolen edustajien perspektiivistä, mutta vastapainoksi myös punaiset, muutamat naiset sekä hevonen pääsevät ääneen. Päähenkilöinä voitaisiin pitää kahdeksaa useammin kuin kerran äänessä olevaa hahmoa. Kirjan miljöö sijoittuu Suomeen vuoteen 1918, jolloin vapaussota oli käynnissä. Teokseen on poimittu tarinan tueksi oikeita historiallisia kirjeitä, käskyjä sekä julistuksia Suomen sisällissodan ajalta. 


Molemmat teoksista kuvaavat sodan kauhuja monen eri  henkilön näkökulmasta, joten kirjoissa tapahtumista saadaan todella laaja kokonaiskäsitys. Toisaalta kuitenkin teosten kerrontatavat sekä kirjojen rakenteet ovat hyvin erilaiset. Lahtareissa jokaisen henkilöhahmon ajatukset ja tekemiset koostavat kirjan kappaleet. Kirjassa on paljon kertojia, joista kahdeksan palaa esille useammin. Kätilössä puolestaan kertojia on varsinaisesti vain kaksi: Vikasilmä sekä Johannes. Heidän lisäkseen kirjassa on kuitenkin myös kirjeitä, jotka ovat nimimerkiltä Kuollut mies. Tämä tuo teokseen yhä lisää ulottuvuutta ja hieman erityylistä näkökulmaa verrattuna kirjan varsinaisten kertojien ajatuksiin. Toinen huomattava rakenteellinen ero on siinä, että Kätilössä kerronta ei tapahdu kronologisessa järjestyksessä vaan kirjan luvuissa hypitään ajassa eteen ja taakse. 


Vaikka molemmat teokset kuvaavat sotaa, vain toisessa kirjassa tuodaan esille itse taistelukohtauksia. Vaikka Kätilössä varsinaiset taistelukohtaukset puuttuukin, molemmissa kirjoissa löytyy raakuutta, koska sodan ainoat vaarat ei ole taisteluissa. Kätilössä kerrotaan vankileirien huonoista oloista. Lahtareissa on myös paljon mainintoja sisällissodan aikaisista vankileireistä ja vankien kokemista raakuuksista, mutta kuitenkin Lahtarit keskittyy suurimmaksi osaksi kertomaan suojeluskuntalaisten sotaretkestä. Molemmat, erityisesti Kätilö, tuo näkemyksiä ja kokemuksia sodan kotirintamalta. Vaikka yleisesti kuin sodista puhutaan, ajatukset jäävät vain rintamalle varsinaiseen taisteluun. Kuitenkin molemmat kirjat osoittavat, että sota on paljon muutakin kuin rintamalla käytyä kamppailua. Sodassa kärsii jokainen ja sodalla on suuri vaikutus koko kansaan ja heidän arkeensa. 


Kirjoissa on myös selkeä yhteinen vastakkainasettelu. Kanto ja Kettu ovat molemmat tuoneet erittäin merkittävän eron sodan tapahtumista esille. Molemmat nimittäin kertovat sodasta sekä sotilaiden että siviilien näkökulmasta. Kannon roolitus on kuitenkin hieman epäselvempi, koska sisällissodassa myös suurin osa siviileistä osallistuvat jollain tapaa taisteluihin. Ketun romaanissa puolestaan siviilien ja sotilaiden näkökulmat ja niiden erot tulevat vahvasti esiin, koska molempia näistä edustaa kirjan molemmat kertojat. 


Kätilön lukeminen oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. Vaikka toki olen sen aina tiedostanut, että sodassa myös kotirintamalla on paljon hankaluuksia, Kettu sai minut ajattelemaan ja paneutumaan asiaan syvällisemmin. Arvostan sitä erittäin paljon, jos kirjailija saa lukijan paneutumaan asiaan tarkemmin. Aluksi lukeminen oli kuitenkin hieman hankalaa ja juonen perässä pysyminen vaati töitä, koska kertojien vaihtelu sekä ajanjakson sekä tapahtumapaikan muunnokset sekoitti hieman pakkaa. Tästä kuitenkin selvittyä pystyin keskittymään itse teokseen paremmin. Tykkäsin Ketun kirjoitustyylistä todella paljon. Lapin murre toi teokseen todentuntua. Ketun kerronta on hyvin armotonta ja sanavalinnat aika rajuja. Tämän vuoksi Kätilö ei ole ehkä kaikista herkimmille lukijoille, mutta itse pidin Ketun vahvasta tyylistä. 


Kanto on todella lahjakas kirjailija ja sen huomaan jo tämän yhden lukemani teoksen perusteella. Lahtarit on mielestäni onnistunut kokonaisuus, joka on  täynnä todellisia tapahtumia, mutta huomattavasti mielenkiintoisemmin esitettynä kuin vaikka koulun historiankirjoissa. Kanto on onnistunut työssään ja saanut sodan raakuuden sekä henkisen raskauden tuntumaan lukiessa. Teoksesta välittyy kaikki tunteet, joita sotilaat ja sivulliset ovat sisällissodan aikana kokeneet. Se ei todellakaan kaunistele kauheita tapahtumia, vaan kuvailee niitä suorasanaisesti eri henkilöhahmojen avulla niin todentuntuisesti, jopa koskettavalla tavalla. Mielestäni on kuitenkin hienoa, että myös vaikeita, koko kansaa koskevia asioita tuodaan esille ja vielä kirjan muodossa. Ainoaksi hidasteeksi lukijan näkökulmasta koitui itselle melko tuntemattomat murteet, mutta niistäkin selviää ajatuksen kanssa. Lahtarit on samalla ehdottomasti yksi vaikuttavimmista ja avartavimmista kirjoista, joita olen lukenut. Lukukokemus oli siis kaikin puolin positiivinen ja aivan uudenlainen kiinnostus aihetta kohtaan heräsi lukiessa.


Vaikka sodankäynnin kannalta joku puolista voittaisi toisen, kukaan ei todellisuudessa voita. Joka ikinen häviää. Pystyisikö joku muka jatkamaan elämäänsä täysin normaalisti sellaisten tapahtumien ja tekojen jälkeen? Sota-ajan muistot ja traumat pysyvät varmasti läsnä koko loppuelämän ajan.



Anni Laatikainen ja Martta Saarinen 








Niina Repo - Vyöry

                                                 Vyöry

Kirja käsittelee aihetta mielenterveys erilaisella, ehkä jopa hieman pelottavalla tavalla.


            


Niina Revon vuonna 2018 julkaistussa mielenterveyttä käsittelevässä teoksessa Vyöry kerronta on normaalista poikkeavaa. Tarinaa kerrotaan ikään kuin kahdesta eri suunnasta pääosassa olevaan tapahtumaan nähden. Tapahtumaa kohti mennään takaumien kautta menneisyydestä, mutta joka toisessa kappaleessa tarinaa kerrotaan eteenpäin kohti tulevaisuutta. Kaikki tapahtumat paitsi erilaiset sivujuonet on kerrottu päähenkilö Sylvian näkökulmasta. Sivujuonet eivät kuitenkaan liity pääjuoneen oikeastaan mitenkään johtuen siitä, että ne ovat kaukana menneisyydessä tapahtuneita asioita.


Kirjan päähenkilö on Sylvia, joka tuntuu tarinan edetessä kohti loppua olevan hieman sekaisin. Yksi tärkeimmistä sivuhenkilöistä on hänen miehensä Rurik, joka ei ota vaimonsa juttuja tosissaan tai tue häntä niissä. Tämä ei kuitenkaan vähennä pariskunnan välistä rakkautta. Sylvian ja Rurikin lapset Rebecca ja Minni ovat myös tärkeä osa tarinaa. Rebecca on elämässä äitinsä unelmaa vaihto-opiskellessaan Chilessä, ja Minni on tavallinen kouluikäinen, iloinen ja asioista kiinnostunut lapsi. Tärkeässä roolissa on heidän lisäkseen perheeseen tullut vaihto-oppilas Karla, joka omaa joitain mielenterveydellisiä ongelmia ja vaikuttaa valehtelijalta. Tästäkin huolimatta Sylvia haluaa antaa Karlalle mahdollisuuden jäädä Suomeen. Myös perheen takkamestari ja naapuri ovat tärkeä osa juonen kulkua, vaikka heistä ei kerrota juuri mitään. Etenkin naapuri vaikuttaa Sylvian pään sisäisiin ajatuksiin erittäin paljon.


Kirjan miljöönä toimii perheen ja etenkin Sylvian unelmakoti, keltainen omakotitalo. Tarinan edetessä talo paljastuu kuitenkin aivan muuksi kuin unelmaksi. Tapahtumapaikkoina toimivat myös Sylvian työpaikka ja Chile, mutta keskeiset tapahtumat eivät tapahdu siellä. Tapahtumien kesto oli yhteensä noin puoli vuotta, mutta suurin osa tästä ajasta kerrottiin takaumien kautta menneisyydestä kohti kirjan nykypäivää. Niin sanottua normaalia nykyajassa olevaa kerrontaa oli vain muutaman viikon ajalta, jonka vuoksi sen kuvailu oli tarkempaa kuin takaumien. Valta yhteiskunnassa on selkeästi valtiolla eikä yksittäisten henkilöiden hyvinvoinnilla tai ajatuksilla ole niinkään väliä. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, että Sylvia soittaa poliisille useita kertoja häiriköivästä naapurista ja murhaepäilystään, mutta poliisi tai muutkaan tahot eivät ota asiaa kuuleviin korviinsa.


Kirja kuvaa aihetta mielenterveys tarkasti, mutta todella ennalta arvaamattomasti. Tarinan alussa on vaikeaa tietää kenellä on mielenterveysongelmia, mutta edes loppua kohti mennessä sitä voi olla vaikea hahmottaa. Tämä vahvistaa selkeästi nykyäänkin keskustelussa olevaa aihetta siitä, että koskaan ei voi tietää miten muilla ihmisillä oikeasti menee. Kirjassa tulee esille useiden ihmisten näkökulmat, joten kokonaiskuva aiheesta rakentuu suhteellisen hyvin. Mielenterveysongelmat käydään läpi sairastavan näkökulmasta sivuten myös terveen ihmisen näkökulmaa. Tämä voi avartaa näkemystä siitä, millaista toisen osapuolen elämä tietynlaisissa tilanteissa on.  Kirjan avulla voi myös oppia ymmärtämään vastakkaisen osapuolen tunteita paremmin, jonka seurauksena mahdollisen tuen antaminen helpottuu. 


Kerronnassa on paljon juonta edistävää kerrontaa, mutta todella usein jäädään kuvailemaan etenkin päähenkilön henkilökohtaisia tunteita ja ajatuksia. Päähenkilön mietteet tulevat hyvin esille hänen kirjoittamissaan kirjeissä, jotka ovatkin suuressa roolissa kirjassa. Tunteiden ja ajatusten tarkka ja usein toistuva kuvailu auttaa ymmärtämään syitä toiminnan ja tekojen taustalla. Kerronnassa on paljon takaumia, jotka on naamioitu sivujuoniksi. Takaumat kertovat päähenkilön lapsuuden tapahtumista, mutta tämä selviää vasta aivan kirjan lopussa. Päähenkilön lapsuus selittää hyvin aikuisiän mielenterveysongelmia, mutta kirja ei tuo esille, että aina niihin ei löydy selkeää syytä. Kerronnan ansiosta lukija voi oppia ymmärtämään, että mielenterveysongelmista kärsivät eivät välttämättä ole aivan hulluja he vain ajattelevat asioita eri tavalla kuin terveet ihmiset. 


Konteksti vaikuttaa suuresti kirjan aiheuttamaan keskusteluun, sillä kirjan ilmestymisaika osuu juuri niille kohdille, kun mielenterveydestä on alettu puhua hieman avoimemmin. Tämän vuoksi kirja on voinut laskea kynnystä aloittaa keskustelua mielenterveydestä, ja jopa muuttaa joidenkin ihmisten käsitystä siitä. Mielenterveyttä käsitteleviä kirjoja on julkaistu lähivuosina paljon johtuen juurikin siitä, että aiheesta keskustellaan jatkuvasti enemmän. Esimerkiksi Ellen Strömbergin kirja Syyhy kertoo mielenterveydestä samalla tavalla kuin Vyöry. Henkilön ymmärrys omasta mielenterveydestään kasvaa tarinan loppua kohti mennessä. Harvoissa kirjoissa tarina kerrotaan esimerkiksi sairastavan henkilön läheisen näkökulmasta, joka olisi tärkeää kokonaiskuvan saamisen kannalta. 


Kirja antaa hyvän ja ainakin joiltain osin helposti ymmärrettävän kokonaiskuvan aiheesta. Vaikka päänäkökulma on mielenterveysongelmia sairastavalla tulevat myös muiden henkilöiden näkökulmat esille ainakin joiltain osin. Kokonaiskuva olisi kuitenkin vielä parempi jos kirjassa olisi kaksi päänäkökulmaa, esimerkiksi mielenterveysongelmia sairastavan ja hänen terveen läheisensä. Näiden kahden näkökulman lisäksi tärkeä näkökulma on myös aivan ulkopuolisen henkilön näkökulma mielenterveyttä sairastavasta. Tämä näkökulma tulee kirjassa esille päähenkilön perheen naapurin kautta, vaikka sitä ei välttämättä tajua heti. Joka tapauksessa kirja antaa hyvän käsityksen mielenterveyden tärkeydestä ja mielenterveysongelmien varjopuolista. 


Teos oli mielestäni suhteellisen helppolukuista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Eniten ajatuksia herätti se, että koskaan ei voi tietää miten toisilla menee vaikka sitä kysyisikin. Mielenterveysongelmista kärsivän on helppo valehdella voinnistaan, jonka takia tarvittavaa apua ei välttämättä saa. Kirjan ennalta arvaamattomuus ja useat sivujuonet tekivät kirjasta mielenkiintoisen eikä sitä lukiessa tylsistynyt. Vaikka sivujuonet sekoittivat pääjuonen kulkua ne sitoutuivat lopussa yhteen ja selkeyttivät koko tarinan. Teoksessa useat avoimiksi jätetyt kohdat saivat mielikuvituksen laukkaamaan ja omia ideoita sekä ajatuksia heräsi jatkuvasti. 


Kirjassa yksittäisiä ihmisiä ei kuunneltu lähes ollenkaan, minkä ansiosta ymmärsin miten hyvin asiat oikeassa nykymaailmassa ovat. Varsinkin Suomessa ihmisiä kuunnellaan ja heitä pyritään auttamaan kaikin mahdollisin keinoin. Nykymaailmassa mielenterveydestä puhutaan todella paljon, ja useissa kaupoissa on vuosittain myynnissä Roosa-nauhoihin verrattavia mielenterveysnauhoja, joiden myynneillä tuetaan ihmisten mielenterveyttä. Joka tapauksessa kirja sai ymmärtämään kuinka tärkeää mielenterveys on, ja miten hyvin asiat ovat nykymaailmassa kirjan maailmaan verrattuna.


Hyvä arvostelu teoksesta: http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2019/03/niina-repo-vyory.html