sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Riadin tytöt

Uudenlaista arabikirjallisuutta


Saudiarabialaiskirjailija Rajaa Alsanean vuonna 2007 julkaistu esikoisromaani Riadin tytöt on kurkistusaukko 2000-luvun alun Lähi-itään. Riadin tytöt on sensuroimaton teos elämästä Saudi-Arabiassa, modernin maan ja vanhoillisten traditioiden ristipaineessa.

Kevyt, vaikkain painavia aiheita käsittelevä kirja on ikään kuin kokoelma sähköpostilistalle kootuista kertomuksista, joita anonyymi kirjoittaja on sinne julkaissut. Anonyymi kertoja on ulkopuolinen, mutta kirjan henkilöitä hyvin lähellä oleva ja elävä. 


Henkilöitä kirjassa vilisee niin monia, että välillä on hankala pysyä perässä. Jo päähenkilöitä on neljä: Gamra, Michelle, Lamis ja Sadim; neljä nuorta, noin parikymppistä naista Saudi-Arabian yläluokasta. Naiset ovat kuin ketkä tahansa muut nuoret haaveineen ja mietteineen, mutta vallitseva kulttuuri rajoittaa heitä toteuttamasta niitä. Omissa elämissää jokainen naisista painii samojen asioiden kanssa, mutta kukin omalla tavallaan. Myös hulluttelua kirjaan kertomuksiin mahtuu, vaikka perinteitä ja sääntöjä riittääkin.

Neljän päähenkilön lisäksi kirjassa esiintyy myös kunkin naisen perhe, sukulaiset ja puolisot, joita ehtiikin vuosien kuluessa olla useampia. 


Kirja kuvaa tapahtumia usean, noin kuuden vuoden ajalta, mihin ehtii mahtua paljon. Suurimman osan ajasta tapahtumapaikkana on konservatiivisemmat Saudi-Arabian eri provinssit, kuten Riad tai Jidda, mutta myös liberaaleimmissa maissa ja kaupungeissa, muun muassa Iso-Britannian Lontoossa, Yhdysvaltojen San Franciscossa ja Georgiassa sekä Arabiemiraattien Dubaissa, tapahtuu. 


Kirja käsittelee monia aiheita, mistä päällimmäisenä esille nousee Lähi-idän kulttuuri ja siellä vallitsevat sukupuoliroolit ja naisen asema sekä kulttuurin traditioiden paino. Vaikka epäkohdista ei välttämättä puhuta suoraan, nousevat ne esille arkielämän kautta, mitä koko kirja aiheineen kuvaa.

Teos on kerrottu kokonaam naisen silmin ja päähenkilötkin ovat kaikki naisia, mikä tuo vielä enemmän esille juuri sukupuolirooleja ja naisen asemaa. 


Sisällöltään kirjoitustyyli oli ennen näkemätöntä kirjan julkaisu ajankohtana, noin 13 vuotta sitten. Kerronta on hyvin avointa ja kirjoittaja käsittelee aiheita sensuroimatta kirjoittaen asioista niinkuin ne ovat. Tämän vuoksi kirja herättikin tunteita laidasta laitaan ja mielenkiintoa ympäri maailman. 

Alunperin kirjaa ei edes julkaistu kirjailijan kotimaassa, sillä se oli siellä kielletty. Sen sijaan kirjailija julkaisi teoksensa Libanonissa, mistä se levisi maailmalle ja keräsi suosiota päätyen Saudi-Arabian pimeille markkinoille ja internetiin, ja lopulta kirja julkaistiin laillisesti myös Saudi-Arabiassa. 


Teos on lisännyt paljon tietoisuutta arabialaisen yhteiskunnan suhteen sekä parantanut arabikirjallisuuden arvoa ja merkitystä. Kirja jopa lisäsi kirjoitus- ja lukuintoa sekä avasi tietä etenkin naiskirjailijoille. 


Vieraista kulttuureista on aina mielenkiintoista lukea. Mitä kauempana omasta kulttuurista, sen parempi. 

Vaikka itse tarinassa oli ajoittain hankala pysyä kiinni muun muassa henkilöiden paljouden vuoksi, antoi kirja kokonaisuudessaan paljon. Käsitellyistä aiheista sai paljonkin irti. 


(https://yle.fi/uutiset/3-6118730)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti