maanantai 23. marraskuuta 2020

Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo


Jane Austenin vuonna 1813 kirjoittama Romaani “Ylpeys ja ennakkoluulo”, sijoittuu 1800-luvun Englannin maaseudulle. Kirja kertoo erään perheen toiseksi vanhimman tyttären Elizabethin näkökulmasta sen ajan maailmasta naisen näkökulmasta ja siitä, mitä naisten odotetaan elämällään tekevän.


Herra ja rouva Bennet ja heidän viisi tytärtänsä asuvat Longbournissa Englannin maaseudulla.Teoksessa kerrotaan paljon siitä, kuinka tärkeää tyttöjen on löytää itselleen hyvät aviomiehet. Tämä on vielä erityisen tärkeää Bennetien sisarille, koska heillä ei ole veljeä, joka perisi herra Bennetin omaisuuden tämän kuoltua.


Ensimmäinen siskoksista, jonka oletetaan pääsevän naimisiin, on Elizabethin isosisko Jane. Heti kirjan alussa esitellään herra Bingley, joka muuttaa lähelle Bennettejä ja hänestä toivotaan Janelle sopivaa miestä. Bingleyn mukana kuvioihin astuu myös herra Darcy, joka myöhemmässä vaiheessa osoittaa mielenkiintoa Elizabethiä kohtaan. Janen kauneutta ja sivistyneisyyttä korostetaan ja jumaloidaan hyvin paljon kirjan aikana. Elizabethin nuoremmat sisaret ovat Mary, Lydia ja Catherine. 


Koska kirja on kirjoitettu 200 vuotta sitten, tulevat sen ajan arvot ja tavat esille. Varsinkin tapa, jolla naisia kohdeltiin yhteiskunnassa. Nykyään naisilla on mahdollisuus käydä töissä ja päättää omasta elämästään miettimättä sen enempää sitä, mikä on oikein ja kuinka tulisi tehdä, ettei toisi häpeää omalle perheelleen. Mutta kuten tätä kirjaa lukiessa tulee hyvin ilmi, naiset olivat miesten vaimoja. Ja heidän tehtävänsä oli päästä naimisiin. 


Tapa, jolla ihmiset kirjassa puhuivat naisista, varsinkin nuoremmista, naimaikäisistä naisista on sellainen, jota ei todellakaan katsottaisi kovin suopeasti nyky-yhteiskunnassa. Muut ihmiset vertailivat naisia keskenään, kuten myös naiset vertailivat toisiaan. Kuka on kaunein, kuka fiksuin. Kuka taas on tyhmempi ja rumempi, jolla ei ole yhtä hyvät mahdollisuudet päästä naimisiin. Hyvin arvosteleva sävy. Kuin naiset olisivat esineitä, jotka asetetaan paremmuusjärjestykseen. Mutta miehiä ei vertailtu keskenään läheskään niin paljon kuin naisia. Ehei, miehillä oli muitakin ominaisuuksia kuin vain ulkonäkö (esimerkiksi varallisuus). Naisella katsottiin olevan vain se, kuinka kaunis hän on ja kuinka musikaalisesti tai taiteellisesti lahjakas hän on.


Yksi asia erityisesti kirjassa teki Bennettien neitien avioliitoista vielä erityisen tärkeää. Nimittäin heidän isänsä tila. Se oli sääntöperintötila, eikä tytöillä ollut mitään oikeutta sen perimiseen. Eli yksinkertaisesti sanottuna herra Bennetin tyttärillä ei ollut omaa omaisuutta, mikä teki siitä entistä tärkeämpää, että he saisivat miehen, jolla olisi varallisuutta. Kuten kirjassa mainitaan: “Herra Bennetin omaisuus käsitti miltei yksinomaan maatilan, josta hän sai kahdentuhannen punnan vuositulot. Kovaksi onneksi hänen tyttärilleen se oli sääntöperintötil, joka herra Bennetin jälkeen miespuolisten perillisten puuttuessa siirtyisi erään etäisen sukulaisen haltuun.” (s.27) 

Jos pelkästään se, että oli nainen tämänaikaisessa yhteiskunnassa ei tuonut elämään tarpeeksi haasteita ja hankaluuksia, lisäsi sitä perinnön puute. Ja tämä puute vain sen takia kun on nainen. Voi vain kuvitella, kuinka suuret paineet naisilla oli tuohon aikaan, jos ei ollut aviomiestä eikä myöskään omaisuutta, jolla elättää itsensä.


“Minä jo aloin toivoa, että jompikumpi teistä olisi hankkinut itselleen miehen ennen kotiintuloaan. Janesta tulee kohta vanhapiika. Hän on melkein kahdenkymmenenkolmen! Hyvänen aika, kuinka häpeäisin, ellen olisi naimisissa ennen sitä.” (Ylpeys ja ennakkoluulo s. 187)

Tämän lausahduksen sanoi Bennettien perheen toinen nuorimmista tyttäristä Lydia ja ilmaisusta käy hyvin ilmi sen ajan ajattelumalli, siitä, mitä naisen tulisi tehdä elämällään. Kaksikymmentäkolme vuotias ei kuulosta kovin vanhalta, varsinkin kun miettii naimisiinmenoa. Ja tuohon aikaan se oli vielä hyvin häpeällistä, jos sen ikäisenä ei ollut naimisissa. Mutta naisten tehtävähän on vain mennä naimisiin ja saada lapsia, eikö niin? Sitä mieltä yhteiskunta oli. Ja se oli oletus siitä, mitä naiset tekisivät. Tämä on niin hullua kuvitella, minkä takia nainen ei saisi itse päättää siitä milloin ja kenen kanssa menee naimisiin, vai meneekö ollenkaan naimisiin. Jos elämä olisi sellaista kuin se oli siihen aikaan, kun tämä teos kirjoitettiin, monien lukioikäisten tyttöjen mielessä ei olisi ylioppilaskirjoitukset ja jatko-opinnot. Ei, se mikä mielen päällä on, niin on naimisiinmeno ja aviomiehen löytäminen.


Teos oli lukukokemuksena erittäin mielenkiintoinen ja tapa, jolla se oli kirjoitettu teki sen lukemisen mukavaa ja mukaansatempaavaa. Kaikki teoksen hahmot olivat erilaisia, ja heillä oli useita eri puolia. Teoksen aiheesta oli hyvin mielenkiintoista lukea erilaisen yhteiskunnan ja aikakauden kannalta. Teos on kuitenkin kirjoitettu yli 200 vuotta sitten ja sen ajan maailma poikkeaa niin paljon siitä, millainen maailma on nykyään ja millainen on elämä naisena nykyaikana. Teos herättää ajatuksia siitä, mitä kaikkea nykyään me naiset voimme ja pystymme tekemään elämällämme, jollaisia mahdollisuuksia kirjan naishahmoilla ei ollut ollenkaan. En voisi kuvitellakaan, millaista olisi elää elämäänsä täysin toisesta ihmisestä riippuvaisena, ilman omaa omaisuutta, vailla vaihtoehtoa valita omasta tulevaisuudestaan. 


Kirja oli aivan mahtava ja hyvin kirjoitettu ja suosittelen sen lukemista kaikille, keitä kiinnostaa elämä ja yhteiskunta 200:n vuoden takaa.





Kuvassa on Elizabeth Bennet ja herra Darcy vuoden 2005 tehdyssä elokuvasovituksessa Jane Austenin kirjasta Ylpeys ja ennakkoluulo


Sielujen saari

 


Sielujen saari – surullinen kertomus mielisairaalasaaren naisista

Johanna Holmströmin Sielujen saari on vuonna 2017 julkaistu romaani, jonka tarina sijoittuu Turun läheisyydessä sijaitsevalle Seilin saarelle. Romaanin henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta perustuvat saaren todelliseen ja synkkään historiaan. Romaanin tärkeä teema on naisen asema, ja kirjan joka käänteessä tulee esiin millaiset asenteet yhteiskunnalla oli naisia ja erityisesti mielisairaaksi luokiteltuja naisia kohtaan. Kertoja on kaikkitietävä ja kuvailee tapahtumia ja henkilöiden tunteita. Kirjan tunnelma on alusta asti haikea, ja sama tunnelma kulkee läpi koko teoksen. Heti teoksen alussa on nimittäin surullinen kuvaus siitä, miten yksi päähenkilöistä hukuttaa lapsensa, ja se sai minut kiinnostumaan lukemisesta entistä enemmän.


Miljöönä Seilin saari vaikuttaa rauhalliselta, mutta saaren historia on kiinnostava ja surullinen. Saari toimi sairaalasaarena yli kolmesataa vuotta, ensin vuosina 1619-1785 leprasairaalana, ja sen jälkeen mielisairaalana. Kun saarelle päätyi, sieltä ei usein ollut paluuta. Romaani sijoittuu mielisairaalan toiminnan ajalle 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Niinä aikoina naisen asema oli vielä kurja; naisia ei arvostettu yhteiskunnan jäseninä yhtä paljoa kuin miehiä. Siihen aikaan asenteet mielenterveyttä kohtaan eivät olleet vielä kovinkaan edistyneitä, eikä myöskään se, mikä kaikki luokiteltiin mielisairaudeksi ja mikä ei. 


Kirjassa on kolme päähenkilöä, joista kaksi ovat saarelle joutuneita potilaita ja yksi on hoitaja. Kristina on laitettu Seiliin asumaan, koska hänet tuomittiin lastensa hukuttamisesta. Kristinan tarina ei vahvasti liity muiden päähenkilöiden tarinoihin, vaan heitä yhdistää vain saari ja ajan naisena oleminen. Toinen potilas, johon kirjassa keskitytään on porvaristyttö Elli. Elli tulee sairaalaan Kristinan viettäessä siellä myöhempiä vuosiaan. Elli karkasi sopimattoman miehen kanssa, ja kun heidät saatiin kiinni, Elli passitettiin mielisairaalaan. Kolmas päähenkilö on hoitaja Sigrid, joka muuttaa saarelle vapaaehtoisesti, ja on siten kontrasti kahdelle muulle päähenkilölle. Hän suunnittelee perustavansa perheen miehensä kanssa, mutta sota vie häneltä miehen, ja niin hänelle jää kodikseen vain saari. Kaikki saarella pitävät Sigridistä, ja hän on siellä tärkeä erityisesti Ellille. Elli kuvailee Sigridin olevan “niin lähellä enkeliä kuin tässä paikassa voi olla”. 


Jokaisen päähenkilön tarina kuvastaa epäkohtia naisen asemassa. Kristina ajautui mielisairauteen ja hirvittävään tekoon yhteiskunnalta saamansa kohtelun vuoksi. Nuorena hänet raiskattiin, ja hän tuli raskaaksi. Hänen maineensa tuhoutui siitä huolimatta, että hän oli tilanteessa uhri. Tämän takia häntä ei suostuttu vihkimään toiselle miehelle, ja hän oli yksinäinen ja uupunut pienten lasten äiti, eikä siihen aikaan saanut apua sellaisiin ongelmiin. Mielenterveys tarkoitti vain joko ‘hullua’ tai ‘tervettä’, eikä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisystä ollut puhettakaan. Ihmiset pakotettiin joko pysymään pienessä muotissa tai tippumaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Nykyaikana mielenterveydestä ja uupumuksesta puhutaan onneksi enemmän, eikä enää ole samanlaisia asenteita raiskauksen uhreja kohtaan. Uskon, että jos Kristinalla olisi ollut mahdollisuus hakea apua, hän ei olisi ajautunut tekoonsa. 


Elli puolestaan laitettiin mielisairaalaan hulluna, vaikka hänen toimintansa oli vain yritys päästä vapaaksi ahdistavasta ympäristöstä ja yhteiskunnan normeista. Perheen miehet päättivät tärkeistä asioista, kuten tulevasta ammatista ja kumppanista, eikä tämä ymmärrettävästi kuulostanut Ellistä houkuttelevalta. Naiset, jotka eivät sitoutuneet yhteiskunnan normeihin, voitiin vain viedä pois silmistä mielisairauden verukkeella ja unohtaa. Elli tiesi olevansa terve, mutta häntä manipuloitiin sanomalla hänen olevan niin sairas, ettei edes tiedä olevansa sairas. Asenteet naisia kohtaan kuulostavat nykyihmisen korvaan järkyttäviltä: “Naisen luonto on nimittäin syklinen, ja sama pätee myös naisen hulluuteen. Yhteys hulluuskuukausien ja kuukautiskierron välillä on useimmissa tapauksissa ilmeinen, ja kun kierto loppuu, loppuu usein myös hulluuskin… Monet naiset pääsevät pois, kun kuukautiset lakkaavat.” Näiden asenteiden avulla pyrittiin mitätöimään puolta koko ihmiskunnasta; naisia. Omasta mielestäni Ellin tarina oli kaikista kiinnostavin.


Sigrid jäi leskeksi ja yksin pienen lapsen äidiksi, eikä sekään ollut kovin hyvä asema nuorelle naiselle. Onneksi hän piti saarella asumisesta, mutta hän myös ymmärsi potilaiden kaipuun ulkomaailmaan. Sigridin mielestä he eivät kuitenkaan pärjäisi siellä lainkaan, koska hänkin on ‘hyväksytty’ yhteiskunnan jäsen vain, koska hän on jotenkin hyödyksi sille. Nykyäänkin voi törmätä asenteeseen, jonka mukaan ihmiset ovat arvokkaita vain, jos he ovat hyödyllisiä yhteiskunnalle. 


Kirjan lukeminen oli hyvä kokemus, sillä se on kauniisti kirjoitettu ja mielestäni kirjan teema ja miljöö ovat kiinnostavia. Kirjassa kerrottiin mielenkiintoisesta näkökulmasta entisajan yhteiskunnallisista rakenteista ja ongelmista, ja niistä pystyi kyllä huomaamaan, mitkä asiat ovat parantuneet nykypäivänä. Henkilöt ovat hyvin kirjoitettuja ja moniulotteisia, ja vaikka ne ovat fiktiivisiä, heidän kaltaisia ihmiskohtaloita oli varmasti historian aikana. Välillä kirja laittoi miettimään, mikä on raja ‘hullun’ ja ‘terveen’ välillä, ja mikä ajaa ihmisten mielenterveyden pois raiteiltaan. Ylipäätään lukukokemus oli mukava, vaikka kirja välillä surullinen olikin, ja suosittelen sen lukemista, jos aihe kiinnostaa.


Linnea


Tuntematon sotilas, Väinö Linna

 Tuntematon sotilas, Väinö Linna



“Niinkuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.”

Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas (1954) on tunnetuimpia suomalaisia teoksia, jonka henkilöt ja tapahtumat ovat monelle tuttuja. Kirja kuvaa jatkosotaa realistisesti yhden konekiväärikomppanian näkökulmasta. Kirja käsittelee myös sodan raakuutta sekä henkilöiden välistä veljeyttä. Kirjan tärkeitä teemoja ovat sota ja kuolema.


Kirja mainitsee useita henkilöitä, mutta keskeisimmät henkilöt ovat konekiväärikomppaniaan kuuluvat Koskela, Hietanen, Rahikainen, Rokka, Vanhala, Lehto ja Lahtinen. Miehet tulevat eri puolilta Suomea ja jokaisella on oma persoonallinen murteensa, esimerkiksi Hietanen puhuu Turun murteella ja Rokka puhuu karjalan murteella. Kullakin henkilöllä on myös omat arvonsa ja tapansa, jotka tulevat esiin kirjaa luettaessa. Osa päähenkilöistä joutuu kokemaan rankkoja kohtaloita esimerkiksi Lehto menehtyi ammuttuaan itseään suuhun ja Hietanen menetti silmänsä. Kirjan kertoja vaihtelee minä- ja kaikkitietävän kertojan välillä. Monet repliikit kuten “hakkaa päälle pohjan poika” ja “ei saa jäädä tuleen makaamaan” ovat kaikille tuttuja.


Tapahtumat sijoittuvat pääosin Laatokan Karjalaan ja Syvärille. Miljöö on ajoittain karu, esimerkiksi asemasotavaiheessa taistelukentällä kuvataan ruumiita ja korsuissa on rottia. Miehet joutuvat usein olemaan ankeissa olosuhteissa kuten marssimaan vesisateessa ja kohtaamaan ruumiita ja kuolemaa. Talvisin ongelmana on kylmyys ja lumi.


Vastakkainasettelua ilmenee erityisesti sotamiesten ja upseerien välillä. Upseerit arvostavat sotilaallisia arvoja kuten kuria ja kuuliaisuutta. Sotamiehet taas pitävät upseerien touhuja ja koko sotaa älyttöminä. Poikkeuksena on Koskela, jota miehet kunnioittavat. Hankaluuksiin tottelemattomuudesta joutuu erityisesti Rokka. Vastakkainasettelua ilmenee myös suomalaisten ja venäläisten välillä. Suomalaisia sotilaita ja heidän tekoja ihannoidaan. Venäläisiä taas ajanmukaisesti ryssitellään ja vähätellään. Päähenkilöt paheksuvat venäläisten tapaa kohdella tasitelutovereitaan, joka poikkeaa suomalaisten tavasta, jossa kaveria ei jätetä.


Kunkin sodassa kuolleen päähenkilön kuolema kuvailtiin tarkasti. Osa menehtyi sodan alkuvaiheessa ja osa perääntymisvaiheessa. Sota lähensi miehiä, jonka takia kuolema oli raskas paikka jokaiselle. Asemaa ei jätetty edes kuoleman uhalla, mikä kuvastaa sodan tärkeyttä; Suomen pelastamista. Mieleenpainuvin oli Hietasen menehtyminen. Kuolema oli miehille arkipäivää, joka vaikutti heihin. Sodan loppuvaiheessa osa miehistä synkistyi ja vakavoitui. Kuoleman käsittelemisessä sekä taisteluhengen ylläpitämisessä auttoi miesten huumori ja sisu. Osasivat miehet pitää hauskaakin. Mannerheimin syntymäpäivän juhlinnat kuvaa suomalaisten tyypillistä alkoholin käyttöä, jossa meno yltyy railakkaaksi.


“Mikäs se siel pulisoo? Poikahan se vaan siel juttelee.”


Sodan järjettömyyttä kuvaa teloituskohtaus, jossa kaksi suomalaista sotilasta tuomitaan ammuttavaksi. Myös sodan perääntymisvaiheessa Karjula ampuu varoitukseksi yhden suomalaisen sotilaan. Järjettömyyttä kuvaa myös sodan loppuvaiheen miehiä vallinnut toivottomuus. Sotakalustus oli lopussa, menetyksiä oli ollut paljon ja Neuvostoliiton suurhyökkäys painoi raskaasti päälle. 


Ilmestyessään Tuntematon sotilas jakoi mielipiteitä ja sai kritiikkiä erityisesti upseereilta ja muilta johtoasemassa olevilta henkilöiltä. Heidän mukaansa se antoi virheellisen kuvan historiasta. Toisaalta se sai myönteistä palautetta sen realistisen kuvauksen myötä. Nykyään kirjan merkitys suomalaisille on suuri ja sitä voi pitää kunnianosoituksena sotaveteraaneja kohtaan. 


Kirja oli helppo lukea ja sen aihe ja teema ovat mielenkiintoisia. Henkilöhahmot ovat ovat hyvin luotuja ja jokainen tuo tarinaan oman vaikutuksensa. Lopetus “aika velikultia” jättää hyvän mielen.  



Ken Kesey - Yksi lensi yli käenpesän

Ovatko muka mielisairaat niitä hulluja?


Ken Keseyn kirjoittama klassikkoromaani Yksi lensi yli käenpesän (1962) on kauhistuttava ja hilpeä tarina parantavasta yhteiskunnasta ja ihmisistä mielisairaalan suljetussa piirissä. Se, että Kesey on kirjoittanut romaanin työskennellessään mielisairaalassa ja kirjan tarinan perustuvan mielisairaalassa oleviin oikeisiin tapahtumiin saattaa suoda järisyttävän lukukokemuksen, kun kirjan kertojana oleva skitsofreenikko lisäksi värjää tarinaa vielä enemmän hallusinaatioillaan ja vainoharhoillaan. Epäinhimillisyyttä ja mielivaltaa teemana pitävästä kirjasta on tehty viiden Oscarin voittanut elokuva, mikä on saanut kaikkien huomion ja suosion. 


Yksi lensi yli käenpesän kertoo tarinasta, kuinka mielisairaalan osastonhoitaja Mildred Ratched on ottanut sekä potilaat että sairaalan työntekijät valtaansa. Kirjan päähenkilönä oleva punatukkainen kesyttämätön uskalias sairaalaan vasta saapunut potilas Randle Patrick McMurphy tekee kaikkensa tyrähdyttääkseen Iso Hoitaja Mildred Ratchedin valtataistelussa. McMurphy saapui sairaalan, kun enää ei ollut muita vaihtoehtoja hänen kurittomuudelleen. Ratched on tiukkaluonteinen nainen, joka hallitsee mielisairaalan osastoa. Hänen talutushihnassaan ovat kaikki aina potilaista lääkäreihin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun osastolle saapuu McMurphy. Hän on osastolla uhkapeliä harrastava suunsoittaja, joka kyseenalaistaa sääntöjä ja uhmaa Iso Hoitajan kuria ja sairaalan järjestystä.


"Yksi toisensa perään potilaat vilkaisevat häntä vaivihkaa nähdäkseen miten hän suhtautuu siihen että McMurphy hallitsee kokousta ja ne näkee saman kuin minä. Hoitaja on liian iso lyötäväksi." (Yksi lensi yli käenpesän s.147)

 

Romaanin kertojana on intiaanipäällikkö Bromden, joka on mieleltään sairas. Hän ei pidä McMurphyn valtataistelua hyvänä ideana, vaikka osallistuukin siihen. Hän on ollut sairaalassa jo pitkään kroonikko potilaana. Päällikkö Bromdenia luullaan kuuroksi ja siksi hän on aina lakaisemassa lattioita ja pääsee siksi kuulemaan sairaalan henkilökunnan salaisia kokouksia. Päällikön vainoharhat ja hallusinaatiot saavat, lukijat hetkeksi pysähtymään ja miettimään, mitä kirjassa tapahtuu. Osaston potilaat on jaettu kroonikkoihin, akuutteihin ja vihanneksiin. Potilaita pelotellaan ja osastoa hallitaan ryhmäterapialla, kurilla ja pelolla. Potilaita lääkitään ja tottelemattomuus johtaa sähköshokkeihin ja pahimmassa tapauksessa lobotomiaan. Ratchedin naisvallan apulaisina ovat mustat apuhoitajat ja Ratchedin sääntöihin mukautuu jopa tohtori Spivey.


McMurphyn tuloon asti kaikki oli niin kuin Ratched halusi. Kaikki mukautuvat hänen sääntöihinsä. Hänen vain äänensävynsä ja eleensä riittivät saamaan ihmiset tottelemaan häntä. Päällikkö kertoo potilaiden olevan tyytyväisiä asemaansa ja elämäänsä sairaalassa. Heillä olivat kuitenkin osa omasta tahdostaan siellä ja paikka, jossa nukkua sekä ruokaa tarjolla päivittäin. Päällikkö kuvaa olevansa jossain “sumussa”, jossa on turvallista olla ja josta kaikki näyttää paremmalta ja turvallisemmalta. Ja vaikka Päällikkö huomaakin McMurphyn saavan heidät kaikki pois siitä turvallisesta sumusta, hänkin vain lähtee mukaan McMurphyn valtataisteluun Iso Hoitajaa vastaan. 


"Sitä juuri McMurphy ei jaksa ymmärtää, sitä että haluamme tuntea olomme turvalliseksi. Hän yrittää kiskoa meidät ulos sumusta niin että kaikki voi käydä helposti meidän kimppuumme." (Yksi lensi yli käenpesän s. 165)


Niin kuin Päällikkö osaa arvella, McMurphylle ei loppujen lopuksi käy hyvin tullessaan vastaan vuosikymmeniä kestäneen järjestelmän muuttamiseen. McMurphyn valtataistelusta oli joillekin haittaa, mutta Päällikön se saa heräämään “sumusta” oikeaan maailmaan. McMurphy saa Iso Hoitajan monta kertaa vihaiseksi ja teoistaan häntä rangaistaan säälimättömästi. Sankarina pidettyä McMurphyä on puolustamassa McMurphyn puolelleen vetämät potilaat Dale Harding, Billy Bibbit, Charles Cheswick ja George Fredricson, Päällikkö Brombenin lisäksi, ja joiden kanssa McMurphy vietti aikaa sairaalassa, ja jotka menevät mukaan McMurphyn suunnitelmiin. 


"Koko aamiaisen ajan McMurphy puhuu ja nauraa jatkuvalla syötöllä. Aamun tapahtumien jälkeen hän luulee että Iso Hoitaja on helppo juttu." (Yksi lensi yli käenpesän s. 134)

 

Kuurona luultu Päällikkö kuvailee kirjassa tarkasti tapahtumia. Hän kuvailee sairaalaa, ihmisiä ja tapahtumia omasta näkökulmastaan kertojan roolissa. Päällikön minä-kertojana oleminen saa tunnelman jännittäväksi, kun hän kuvailee mahdottomia tapahtumia skitsofreenikon silmistä. Pelon ja jännityksen tunne tuntuu lukiessa kirjaa tarkkojen kuvailujen ansiosta. 


Romaanin teemana oleva vallankäyttö näkyy hyvin kirjan tapahtumissa. Hoitaja Ratchedilla on valtaa sairaalassa. Hän pääsi sairaalaan hoitajaksi ystävänsä avulla, joten hänet on mahdotonta päihittää. Niin kuin McMurphy kirjassa toteaa, Ratched on vahva ja hänellä on valtaa ja potilaat ovat heikkoja, joiden täytyy vain hyväksyä se. McMurphy ei kuitenkaan anna Ratchedin ohjaavan kaikkea mahdollista. Vaikka Ratched ei ole fyysisesti vahva muihin kuten isokokoisiin McMurphyyn ja Päällikkö Bonberiin verrattuna, hänellä on sananvaltaa. 


"Ystäväiseni, tämä maailma… kuuluu voimakkaille! Olemassaolomme rituaali perustuu siihen että voimakkaat muuttuvat yhä voimakkaammiksi syömällä heikkoja." (Yksi lensi yli käenpesän s. 89)

 

Kirjassa esiintyvä mielivalta saa monet kiinnostumaan kirjasta. Ken Keseyn kirjoittamaan romaaniin pohjautuvia elokuvia ja sarjoja on monia. Elokuva kuin kirjakin ovat olleet monille muistoa jättäviä kokemuksia ja luettua niistä kirjoitetut arvostelut innostus kirjan lukemiseen kasvaa. Traagisista tapahtumista huolimatta suosittelen kirjaa kaikille kuitenkin varoittaen myös sen sisällöstä. 


Kirjan traaginen loppu jättää lukijalle huikean tunnelman. Vaikka kirjan tarina olisikin kauhistuttava, musta huumori ja päähenkilön leikkisä persoona saa odottamaan onnellisempaa loppua. Kirjan tapahtumat kauhistuvat loppua kohti yhä enemmän ja se saa vain kasvamaan mielenkiinnon kirjan lukemiseen. Hoitajan potilaille tekemät säälimättömät toimet ovat kauhistuttavia. Tämä 1960-luvulle sijoittunut hurja tarina miehestä, joka luulee pääsevänsä helpommalla joutuessaan mielisairaalaan tulee olemaan hänen kauhein kokemuksensa. Ennen sairaalaan saapumistaan McMurphy ei todellakaan odottanut kaikkea, mitä hän joutui kokemaan. Kaikki oli kiinni hoitaja Ratchedista, nuoren miehen kohtalo oli hänen käsissään.


sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Mies joka kuoli

 Mies joka kuoli

Teoksessa käsitellään väkivaltaa traagisella, mutta humoristisella tavalla, joka ei kuitenkaan aina uponnut minuun.


Antti Tuomaisen vuonna 2016 julkaistussa teoksessa Mies joka kuoli kerrotaan tarina Jaakko Kaunismaan elämästä hänen näkökulmastaan tämän kuultua, että hänet on myrkytetty tappavasti, eikä elinaikaa enää juurikaan ole. Teoksessa Jaakko ei kerro kenellekään tilastaan, vaan selvittää oman murhansa keinoja kaihtamatta asuinkaupungissaan Haminassa.  Pääepäiltyjä murhaan ovat Jaakon vaimo ja tämän rakastaja, joka työskentelee Jaakon ja hänen vaimonsa omistamassa sieniyrityksessä. Myös uudessa kilpailevassa yrityksessä on jotakin hämärää, jota Kaunismaa tutkii kirjan edetessä. 


Kirja oli erilainen verrattuna Tuomaisen muihin teoksiin, mutta vakiintunut lukijakunta kuitenkin tunnistaa Tuomaisen kerronnan tutuksi. Kirja oli aluksi varsin viihdyttävä, mutta muuttui vallan tylsäki ja paikka paikoin absurdiksi. Toistoa oli paljon, eikä kirjailija mielestäni aina keskittynyt mielenkiintoisiin ja oleellisiin asioihin. Kirjailja kuitenkin löysi traagisista tilanteista huumorin havinaa ja onnistui monesti esittämään sen hyvin. Kirjan aika kulkee kronologisesti.


Kirjan aikana Jaakko, joka on aina tehnyt tutut ja turvalliset päätökset ja elänyt tasapaksua elämää, muuttuu uskaliaammaksi ja spontaaniksi joutuen vaikeisiin, jopa mahdottomiin tilanteisiin selvittäessään murhaansa. Kilpailevan yrityksen kolme työntekijää: Asko, Juhani ja Juhana ovat jatkuvasti vastakkain Kaunismaan kanssa tämän ensin murtauduttua heidän yrityksensä tiloihin. Juhani ja Juhana eivät ole fiksuja ihmisiä ja he käyttävät fyysistä voimaa puheen sijaan tuntiessaan negatiivisia tunteita. Tämän kohtalokkaan piirteen vuoksi molemmat heistä kuolevat kirjan aikana yrittäessään tappaa Kaunismaan. Kolmikon jäsenten kuolemien vuoksi Jaakko tutustuu myös Mikko Tikkaseen, yhteen Haminan poliiseista. Monien tapaamisten jälkeenkään Jaakko ei juurikaan valehtele Tikkaselle, mutta ei kerro myöskään koko totuutta tiedoistaan niihin tapahtumiin liittyen, joita Tikkanen tutkii. 

Kirjassa käsitellään paljon väkivaltaa ja petoksia erilaisin tavoin vallan koomisesti, lopulta myös naurettavasti. Niiden muutaman päivän aikana, jotka kirjassa käsitellään Jaakko näkee vaimonsa harrastavan seksiä rakastajansa kanssa,  syyllistyy murtoon, kahteen kuolemantuottamukseen,  muuttaa yrityksensä dynamiikan täysin ja selvittää murhansa. Hän tekee sen kaiken jäätelön ja kokiksen aiheuttamien sokerihuurujen avulla. Jaakon, Tainan ja Petrin lisäksi yrityksen henkilöstöön kuuluu myös muun muassa Olli, Raimo ja Sanni. Muut ihmettelevät kovasti Jaakon jatkuvasti muuttuvaa käytöstä, mutta ovat niin häkeltyneitä muutoksesta Kaunismaan luonteessa, etteivät aluksi osaa reagoida tilanteeseen mitenkään.


Kirjan aikana selviää, miten vahva side päähahmolla on yritykseensä. Kuolemaa silmiin katsoessaan ihminen näkee usein, mikä on itselleen tärkeää. Kaunismaalle tärkeintä on hänen yrityksensä. Uskon, ettei kenelläkään meistä ole todellista tietoa itsellemme tärkeistä asioista, ennen kuin aika on vähissä. Uusi perspektiivi saa varmasti jokaisen toimimaan toisin ja muuttamaan asioiden tärkeysjärjestystä. Jaakko, joka on ollut aina mukava ja vähän naiivi oppii nopeasti juonimaan ja toimimaan vaimonsa selän takana näyttämättä ulospäin uusia tunteitaan tätä kohtaan. Se onkin hyvä, koska tarinan edetessä huomataan, että sen lisäksi, että vaimo antaa erityisetuuksia yrityksen auton kuskille, hänellä on myös omat suunnitelmansa yrityksen suhteen. Jo pelkästään näiden syiden johdosta ei ole mikään ihme, että Jaakko uskoo melkein koko kirjan ajan, että Taina, hänen vaimonsa, olisi hänen murhaajansa. 


Normaali rauhallinen yhteiskunta ja elämä muuttuu kirjan aikana radikaalisti. Ruumiita raahatessaan, tai metsässä japanilaisia varjostaessaan Kaunismaa on jatkuvasti henkihieverissä myrkytyksen takia kuin maratonin juokseva kolera-potilas. Kirjassa kerrotaan todella epätodellisia tilanteita äärimmäisen vaikuttavasti. Vaikkei ikinä uskoisi, että sellaisia asioita voisi tapahtua, niihin kuitenkin alkaa uskomaan lukiessaan kirjaa. Esimerkiksi kirjan alkupuolella Juhani suuttuu Jaakon murtauduttua heidän yritykseensä ja koskettuaan tämän miekkaan niin, että jahtaa tätä murhamielessä. Tilanne kuitenkin eskaloituu takaa-ajon siirtyessä heinikkoiseen alamäkeen niin, että Juhani kaatuu miekkansa kanssa. Niimpä takaa-ajo päättyy miekan lävistäessä Juhanin kallon. 


Tilanteita kuvatessa on käytetty paljon huumoria joka useimmiten naurattaa, mutta välillä kirjaa lukiessa kuitenkin tuntui, että kirjoittajalla meni vähän yli. Periskummallista kyllä, kuoleva mies pystyy kirjassa rämpimään metsässä ja varjostamaan asiakkaitaan, vaimoaan ja Petriä koko päivän samalla esittäen, ettei ole kaupungissa ollenkaan. Niimpä hän saapuu illalliselle, jolle häntä ei kaivattu. Kamalasta olostaan huolimatta päähenkilö kykenee puhumaan japanilaisille englantia tehden heidän kanssaan sopimusta, jonka Taina oli yrittänyt tehdä kaapatessaan yritystä itselleen Jaakon tietämättä. Samaan aikaan Jaakko kertoo suomeksi Tainalle mitä mieltä on hänestä ja haukkuu vaimoaan monin erilaisin sanoin. Illallinen kuitenkin päättyy lyhyeen, kun Taina ja Petri alkavat oksentaa. Heillä on samoja myrkytyksen oireita kuin Jaakolla. Tämä oli mielestäni koko kirjan ainut kohta, jossa kuvataan realistisesti niin fyysistä kuin emotionaalistakin väkivaltaa.


Kaikki käsitykset, mitä tarina on tähän mennessä antanut muuttuvat. Murhaaja ei olekaan Taina. Taina ja Petri ovat sen sijaan myös tulevia uhreja. Asian selvinnessä käy ilmi, että Jaakkoa ei olekaan tahalleen murhattu kylmäverisesti. Käykin ilmi, että Olli, yrityksen työntekijä, halusi vain tietää, että voiko keksien avulla myrkyttää ihmisen. Olli halusi vain tietää, että toimiiko myrkky, jotta sitten, kun hän saa kumppanin, hän voi tappaa kumppaninsa niin, ettei hän ikinä jää yksin. Olli oli myrkyttänyt Tainan ja Petrin nähdessään aviorikoksen omin silmin ja kuullessaan siitä Jaakolta. Mielestäni Jaakon murhan loppu selitys oli kerrassaan antiklimaattinen. 


Kirjan lopussa antiklimatia jatkuu. Naurettavuus lisääntyy. En usko, että on realistista uskoa japanilaisen bisnesmiehen hyökkäävän miekalla sieniyrittäjän päälle metsässä, mutta voin toki olla väärässä. Tässä vaiheessa kirjaa kuitenkin heitin lopullisesti hanskat tiskiin. Kirja vaikutti aluksi todella mielenkiintoiselta ja mahtavalta, mutta mitä lähemmäs loppua pääsin, sitä huonommaksi kirja muuttui. Alku oli mahtava, mutta muuten kirja oli järjetön, epälooginen ja todella hermoja raastava. Oli kuitenkin hetkiä, kun toiveet nousivat pintaan, mitä jos tästä tarina paranee. Nauroin välillä tilanteille, mutta ne olivat todella absurdeja. Kirja herätti paljon ajatuksia. Lopulta kaikkien äärimmäisten kritiikkiä antavien ajatusten jälkeen tajusin, että niinhän elämä välillä todella toimii. Välillä tapahtuu paljon pahoja asioita vain yhden typerän ajatuksen johdosta. Välillä asiat, jotka sattuvat omalle kohdalle eivät liity mitenkään minuun. On olemassa yksinäisiä, älyttömän tyhmiä ja myös kieroja ja itsekkäitä ihmisiä. Niin elämä vain toimii. 

https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002925649.html