Kätilö ja Lahtarit

Sodan raakuudet: muutakin kuin rintamasotaa

Anneli Kannon vuonna 2017 julkaistu Lahtarit ja Katja Ketun vuonna 2011 julkaistu Kätilö ovat sotaa käsitteleviä teoksia. Ne kuvaavat sodan kauhuja kaunistelematta, todella todentuntuisesti. Molemmat teokset avaavat ikään kuin uuden ulottuvuuden sota-ajoista. Ne kuvaavat sodan kauheudet pääosin yksittäisten ihmisten näkökulmista eivätkä ainoastaan yleisellä tasolla. 

Katja Ketun kirjoittama romaani Kätilö on erinomainen rakkauskertomus, johon tuo lisäpuhtia ja erilaisia tapahtumia Suomessa vuosina 1944-45 käyty Lapin sota. Romaanin miljöönä siis toimii sodan runtelema lappi, jossa sodan kauhuja katsellaan mielenkiintoisesta näkökulmasta, kun päähenkilönä toimiva kätilö, niin kutsuttu “Vikasilmä”, iskee silmänsä SS-upseeriin Johann “Johannes” Angelhurstiin. Tästä alkaa näiden kahden hyvin erikoinen ja mutkitteleva suhde, joka kohtaa ongelmia mm. arjalaisen rotuajattelun sekä muiden naisten, kuten Näkkälän Lisbetin takia. Vikasilmä tekee kaikkensa saadakseen Johanneksen huomion. Heti kirjan alkupuolella Johannes saa siirron Titovkan vankileirille, jonne puolestaan kätilö hakee työskentelemään lääkintä tehtäviin päästäkseen lähemmäs miestä. Romaanissa tapahtumia pääsee tarkastelemaan kätilön lisäksi myös toisesta näkökulmasta, nimittäin myös Johannes pääsee kertojan rooliin. Näin Kettu saa hyvin tuotua usean näkökulman ja ajatusmaailman sodan aiheuttamista raakuuksista sekä tietenkin romaanin henkilöiden suhteista ja yhteyksistä. 

Kannon Lahtarit on Suomen sisällissodasta kertova teos. Jo sen nimen merkitys, teurastajat, kuvaa, kuinka raakoja tekoja valkoiset tekevät. Teos ilmestyi oivalliseen aikaan, vuonna 2017, sillä Suomi oli juuri saman vuoden aikana täyttämässä 100 vuotta. Ihmiset kiinnostuivat kirjasta ja se saikin hyvän vastaanoton kansamme keskuudessa. Lahtarit on rakenteeltaan ja kerrontatavaltaan hieman erilainen kuin perinteinen romaani. Se rakentuu useiden hahmojen kautta minäkerronnan muodossa yhdeksi ehjäksi kokonaisuudeksi. Minäkertoja vaihtuu siis joka kappaleessa toiseksi henkilöksi. Kirjassa esiintyy paljon fiktiivisiä, mutta myös muutamia oikeita henkilöitä, joiden kautta tapahtumat kuvataan. Sodankäynti tuodaan esiin pääosin valkoisen puolen edustajien perspektiivistä, mutta vastapainoksi myös punaiset, muutamat naiset sekä hevonen pääsevät ääneen. Päähenkilöinä voitaisiin pitää kahdeksaa useammin kuin kerran äänessä olevaa hahmoa. Kirjan miljöö sijoittuu Suomeen vuoteen 1918, jolloin vapaussota oli käynnissä. Teokseen on poimittu tarinan tueksi oikeita historiallisia kirjeitä, käskyjä sekä julistuksia Suomen sisällissodan ajalta. 

Molemmat teoksista kuvaavat sodan kauhuja monen eri  henkilön näkökulmasta, joten kirjoissa tapahtumista saadaan todella laaja kokonaiskäsitys. Toisaalta kuitenkin teosten kerrontatavat sekä kirjojen rakenteet ovat hyvin erilaiset. Lahtareissa jokaisen henkilöhahmon ajatukset ja tekemiset koostavat kirjan kappaleet. Kirjassa on paljon kertojia, joista kahdeksan palaa esille useammin. Kätilössä puolestaan kertojia on varsinaisesti vain kaksi: Vikasilmä sekä Johannes. Heidän lisäkseen kirjassa on kuitenkin myös kirjeitä, jotka ovat nimimerkiltä Kuollut mies. Tämä tuo teokseen yhä lisää ulottuvuutta ja hieman erityylistä näkökulmaa verrattuna kirjan varsinaisten kertojien ajatuksiin. Toinen huomattava rakenteellinen ero on siinä, että Kätilössä kerronta ei tapahdu kronologisessa järjestyksessä vaan kirjan luvuissa hypitään ajassa eteen ja taakse. 

Vaikka molemmat teokset kuvaavat sotaa, vain toisessa kirjassa tuodaan esille itse taistelukohtauksia. Vaikka Kätilössä varsinaiset taistelukohtaukset puuttuukin, molemmissa kirjoissa löytyy raakuutta, koska sodan ainoat vaarat ei ole taisteluissa. Kätilössä kerrotaan vankileirien huonoista oloista. Lahtareissa on myös paljon mainintoja sisällissodan aikaisista vankileireistä ja vankien kokemista raakuuksista, mutta kuitenkin Lahtarit keskittyy suurimmaksi osaksi kertomaan suojeluskuntalaisten sotaretkestä. Molemmat, erityisesti Kätilö, tuo näkemyksiä ja kokemuksia sodan kotirintamalta. Vaikka yleisesti kuin sodista puhutaan, ajatukset jäävät vain rintamalle varsinaiseen taisteluun. Kuitenkin molemmat kirjat osoittavat, että sota on paljon muutakin kuin rintamalla käytyä kamppailua. Sodassa kärsii jokainen ja sodalla on suuri vaikutus koko kansaan ja heidän arkeensa. 

Kirjoissa on myös selkeä yhteinen vastakkainasettelu. Kanto ja Kettu ovat molemmat tuoneet erittäin merkittävän eron sodan tapahtumista esille. Molemmat nimittäin kertovat sodasta sekä sotilaiden että siviilien näkökulmasta. Kannon roolitus on kuitenkin hieman epäselvempi, koska sisällissodassa myös suurin osa siviileistä osallistuvat jollain tapaa taisteluihin. Ketun romaanissa puolestaan siviilien ja sotilaiden näkökulmat ja niiden erot tulevat vahvasti esiin, koska molempia näistä edustaa kirjan molemmat kertojat. 

Kätilön lukeminen oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. Vaikka toki olen sen aina tiedostanut, että sodassa myös kotirintamalla on paljon hankaluuksia, Kettu sai minut ajattelemaan ja paneutumaan asiaan syvällisemmin. Arvostan sitä erittäin paljon, jos kirjailija saa lukijan paneutumaan asiaan tarkemmin. Aluksi lukeminen oli kuitenkin hieman hankalaa ja juonen perässä pysyminen vaati töitä, koska kertojien vaihtelu sekä ajanjakson sekä tapahtumapaikan muunnokset sekoitti hieman pakkaa. Tästä kuitenkin selvittyä pystyin keskittymään itse teokseen paremmin. Tykkäsin Ketun kirjoitustyylistä todella paljon. Lapin murre toi teokseen todentuntua. Ketun kerronta on hyvin armotonta ja sanavalinnat aika rajuja. Tämän vuoksi Kätilö ei ole ehkä kaikista herkimmille lukijoille, mutta itse pidin Ketun vahvasta tyylistä. 

Kanto on todella lahjakas kirjailija ja sen huomaan jo tämän yhden lukemani teoksen perusteella. Lahtarit on mielestäni onnistunut kokonaisuus, joka on  täynnä todellisia tapahtumia, mutta huomattavasti mielenkiintoisemmin esitettynä kuin vaikka koulun historiankirjoissa. Kanto on onnistunut työssään ja saanut sodan raakuuden sekä henkisen raskauden tuntumaan lukiessa. Teoksesta välittyy kaikki tunteet, joita sotilaat ja sivulliset ovat sisällissodan aikana kokeneet. Se ei todellakaan kaunistele kauheita tapahtumia, vaan kuvailee niitä suorasanaisesti eri henkilöhahmojen avulla niin todentuntuisesti, jopa koskettavalla tavalla. Mielestäni on kuitenkin hienoa, että myös vaikeita, koko kansaa koskevia asioita tuodaan esille ja vielä kirjan muodossa. Ainoaksi hidasteeksi lukijan näkökulmasta koitui itselle melko tuntemattomat murteet, mutta niistäkin selviää ajatuksen kanssa. Lahtarit on samalla ehdottomasti yksi vaikuttavimmista ja avartavimmista kirjoista, joita olen lukenut. Lukukokemus oli siis kaikin puolin positiivinen ja aivan uudenlainen kiinnostus aihetta kohtaan heräsi lukiessa.

Vaikka sodankäynnin kannalta joku puolista voittaisi toisen, kukaan ei todellisuudessa voita. Joka ikinen häviää. Pystyisikö joku muka jatkamaan elämäänsä täysin normaalisti sellaisten tapahtumien ja tekojen jälkeen? Sota-ajan muistot ja traumat pysyvät varmasti läsnä koko loppuelämän ajan.

Anni Laatikainen ja Martta Saarinen