Kirjoissa väkivaltaa käsitellään rikostutkijan ja uhrin näkökulmasta
Kari Hotakaisen kirjoittama Henkireikä sekä Antti Tuomaisen kirjoittama Mies joka kuoli kertovat molemmat väkivallasta hyvin rohkeasti ja kaunistelematta. Vaikka molemmat kirjat kertovat pintapuolisesti samasta asiasta, niin niiden teemat ovat hyvin erilaisia. Henkireikä kertoo väkivallan lisäksi rikoksesta ja lähimmäisyydestä. Mies joka kuoli puolestaan kertoo kuolemasta, petoksesta ja rakkaudesta.
Henkireikä on kuorolaulua harrastavan rikostutkijan yksinpuhelu hänen elämästään ja sen välillä erikoisista tapahtumista. Teos kuvaa hyvin tavallista yhteiskuntaa, jossa ihmiset käyvät töissä ja harrastuksissa normaalisti. Tapahtumat sijoittuvat hyvin tavanomaisiin paikkoihin, kuten työpaikalle, kuoroharjoituksiin, henkilöiden koteihin, kirkkoon sekä Parturikampaajan työpaikalle. Kirjassa on vain vähän henkilöitä mukana kokoaikaisesti ja muutamia henkilöitä, jotka ovat tarinassa mukana vain hetken. Kolme tärkeintä henkilöä tuntevat toisensa yhteisen harrastuksen, kuorolaulun, kautta. Kirjassa henkilöt jäävät nimettömiksi, eikä heitä esitellä kovinkaan tarkasti. Ei siis keskitytä henkilöihin tai heidän luonteisiin, vaan pääosassa ovat tapahtumat ja minäkertojan yksinpuhelu niin kuoron kuin työnkin kautta tapaamistaan ihmisistä. Tarina etenee pääosin kronologisesti, mutta välillä mukana on takaumia, kun päähenkilö kertoo vanhempiensa kuolemasta sekä aikaisemmista rikoksista, joita on työssään tutkinut.
Mies joka kuoli kertoo sieniyrittäjästä nimeltä Jaakko Kaunismaa, joka saa heti teoksen alussa tietoonsa, että hänet on myrkytetty, eikä kukaan tiedä kuinka pitkään miehellä on elinaikaa jäljellä. Kuvailu alkaa heti hyvin syyttävästi “kuka on myrkyttäjä” ja murhaava asetelma on teoksessa mukana heti alusta pitäen. Tämäkin kirja kertoo tavallisesta yhteiskunnasta, mutta loppua kohden tapahtumat alkavat käydä yhä periskummallisemmiksi. Tapahtumat sijoittuvat samoin kuin Henkireiässä hyvin tavanomaisiin paikkoihin, kuten työpaikalle ja kotiin. Kirjassa henkilöitä on huomattavasti enemmän kuin Henkireiässä, sekä kertoja kuvaa tarkasti teoksessa esiintyvät henkilöhahmot. Mies joka kuoli etenee kronologisesti, mutta kirjassa toistetaan paljon jo aiemmin mainittuja tapahtumia ja asioita.
Muutamien arvostelujen sekä aikaisemman tuotannon perusteella odotimme kummaltakin kirjailijalta vähän erilaista kirjoitustyyliä. Antti Tuomainen yllätti lukija kuntansa teoksella Mies joka kuoli, sillä se poikkeaa reilusti Tuomaisen aiemmasta tuotannosta. Tuomainen kuvaa kirjassa vakavia asioita hyvin humoristisesti käyttäen paljon mustaa huumoria. Puolestaan Kari Hotakaiselta on totuttu lukemaan hyvinkin huumorin täyteistä kirjallisuutta, mutta tämä kyseinen teos yllätti vakavuudellaan.
Kirjailijat kuvaavat tapahtumia ja tapahtumapaikkoja hyvin eri tavoin. Tuomainen kuvailee tapahtumia, niin että kerronta ei tunnu etenevän aina ajoittain, sillä samat asiat tuodaan teoksessa useamman kerran esille. Toiston lisäksi tapahtumia kuvataan hyvin yksityiskohtaisesti. Laituri on kokonaisuudessaan ehkä kahdeksan metrin pituinen. Seisomme kohta vastakkain laiturin puolivälissä. Mikko Tikkasella on suun ympärillä tumma neliö, tarkasti leikattu parta. Henkireiässä Hotakainen puolestaan etenee tapahtumissa nopeammin, kuitenkin niin, että mukana on myös kuvailua sopivissa määrin. Teosta lukiessa mielenkiinto säilyy yllä, eikä lukiessa ehdi tylsistyä, kun lähes koko ajan tapahtuu jotain.
Mies joka kuoli teoksessa rikos on tapahtuma muiden joukossa, eikä asiaa korosteta sen erityisemmin. Murhia teoksen aikana tapahtuu muutamia ja niitä käsitellään murhaajan eli minäkertojan näkökulmasta, eikä niille anneta juurikaan kirjassa painoarvoa. Puolestaan rikosta, joka kohdistuu kertojaan itseensä käsitellään paljon monipuolisemmin. Henkireiässä päähenkilö enemmänkin pohtii sitä, mikä johtaa ihmisen tekemään rikoksen eikä vain totea, että rikos on tehty tai tullaan tekemään. Hotakainen onkin todennut Turun kirjamessujen haastattelussa ettei tämä kirja ole rikosromaani, vaan romaani rikoksesta.
Lukukokemuksena Hotakaisen Henkireikä oli miellyttävä ja kiinnostava. Kuitenkin yhdessä kohdassa, jossa päähenkilö kertoi jonkin sortin ahdistuksesta, kun hän alkoi ajatella muiden ihmisten hänelle kertomia asioita, niin lukeminen ei ollut niin miellyttävää. Hotakainen on kuvannut vakavia ja hankalia asioita hyvin todenmukaisesti, mutta silti kevyellä otteella. Lukemista ei tarvinnut missään vaiheessa keskeyttää tapahtumien takia, koska kirja ei ollut jännittävä tai liian ahdistava. Teos herätti hyvin paljon ajatuksia väkivallasta sekä esimerkiksi ihmisen ajatusmaailmasta. Lukiessa aloin itsekin pohtia, mikä johtaa ihmisen tekemään vakavan rikoksen. Vaikka Henkireikä sijoittuu nykymaailmaan, niin silti tapahtumat tuntuvat hiukan epätodellisilta. Kirjan tapahtumat saavat siis miettimään, mitä kaikkea ihmiset voivatkaan ajatella ja suunnitella tekevänsä kenenkään tietämättä.
Kokonaisuutena Mies joka kuoli oli hupaisaa ja rentoa luettavaa, vaikka ajoittain lukeminen alkoi käymään pitkästyttäväksi toiston ja runsaan kuvailun vuoksi. Tuomainen kuvaa kirjassa vakavia tapahtumia huumorin kautta, ja vaikka teos kuvaa suhteellisen realistisesti nykymaailmaa sitä on vaikea lukea tosissaan, sillä osa tapahtumista kuvataan epärealistisesti. Kirjaa on helppo lukea, sillä teksti on selkeää eikä murteita juurikaan käytetä. Myös pienen tauon jälkeen on helppo päästä juoneen takaisin mukaan, sillä tapahtumia kerrataan kirjan edetessä. Kirjassa kuolemasta tuleva tieto tulee yllättäen kirjan päähenkilölle ja sitä kautta teos pistääkin ajattelemaan, mitkä ovat sellaisia asioita joita itse haluaisi saavuttaa tai tehdä ennen kuolemaa.
Mies joka kuoli: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002925649.html
Henkireikä: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002846195.html
Kirjoittajat: Lotta Kärnä ja Titta Pitkänen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti