Realistisia kuvia menneisyydestä
Ken Keseyn vuonna 1962 julkaistu romaani Yksi lensi yli käenpesän on lääketieteellinen fiktio, jota Kesey kirjoitti työskennellessään itse samaan aikaan Palo Alton mielisairaalassa apulaishoitajana. Kirja sai erinomaisen vastaanoton - Siitä tehtiin myöhemmin julkaisun jälkeen viidellä oscarilla palkittu elokuva, jonka myötä kirjasta tuli klassikko. Romaani kertoo mielisairaalan potilaiden elämästä ja sen suuresta muutoksesta, kun osastolle saapuu uusi tulokas.
Kirjassa on kertojana sen toinen päähenkilö, intiaanipäällikkö Bromden. Hän kertoo kirjan tapahtumat omasta näkökulmastaan, jota Kesey on värittänyt erilaisilla vertauskuvilla ja päällikön tulkinnalla ympäröivästä maailmasta. Kirjan muita tärkeitä henkilöitä ovat toinen päähenkilö, Randle McMurphy, ja tarinan kannalta merkittävät muut sivuhenkilöt, kuten hoitaja Ratched. Heidän välisissä suhteissa tulee esille monesti kirjan teemoja, kuten luottamus ja ystävyys. Myös vallankäyttö näkyy teemana erityisesti henkilöiden välisessä kanssakäymisessä: Monet henkilöt pelkäävät hoitaja Ratchediä ja ajattelevat hänellä olevan ylin valta päättää heidän elämistään. Hoitajan lisäksi paljon valtaa on myös McMurphyllä, joka uhmaakin hoitajaa useaan otteeseen ja muuttaa muiden henkilöiden käsitystä hänestä rohkeilla tempauksillaan. Näiden tilanteiden takia yhdeksi vastakkainasetteluksi nousee rohkeuden ja pelkuruuden teemat.
Tapahtumat sijoittuvat kirjassa 1900-luvulle, suurimmaksi osaksi Oregonin mielisairaalan syksyyn. Tarinan maailmankuva on päähenkilön tulkintojen vahvasti muovaama, koska juuri hän on kertojana. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että useat kirjan asiat ja ihmiset kuvaillaan jonkinlaisina koneistoina, jotka pyrkivät toimimaan tietyllä tavalla. Tarinassa on useita takaumia, jotka ovat suurimmaksi osaksi päällikön muistelmia, esimerkiksi elämästään mielisairaalan ulkopuolella. Näiden takaumien myötä yhdeksi vastakkainasetteluksi nousee vapaus ja vankeus.
John Steinbeckin vuonna 1937 julkaisema pienoisromaani Hiiriä ja ihmisiä on paljon tunteita herättävä tarina kahdesta kovin erilaisesta ystävyksestä ja heidän pyrkimyksistään elää haaveilemallaan tavalla. Kirjan pohjana Steinbeck on käyttänyt omia nuoruuden kokemuksiaan, ajalta jolloin hän itse työskenteli maatilalla. Kirja on myös kirjoitettu 1930-luvun laman aikaan ja se näkyykin kirjan henkilöiden jokapäiväisessä elämässä. Juuri tämän vuoksi kirja nousi hyvin suosituksi ilmestyttyään. Myöhemmin 1960-1980 lukujen aikana kirja kuitenkin kiellettiin eri puolilla Yhdysvaltoja siihen aikaan sopimattomina pidettyjen teemojen takia. Kirjan pohjalta on tehty myös muutamia elokuvia, joista uusin on ilmestynyt vuonna 1992.
Hiiriä ja ihmisiä -kirjan päähenkilöinä ovat ystävykset George Milton ja Lennie Small. George on pieni ja nokkela kun taas Lennie on iso ja hieman yksinkertainen. He ovat kulkeneet yhdessä jo kauan, lähinnä koska Lennie ei selviäisi oman kehitysvammansa takia ilman Georgen apua. Näissä kahdessa ystävyksessä kiteytyykin hyvin jo useampi vastakkainasettelu, kuten älykkyys ja yksinkertaisuus, sekä riippuvaisuus ja itsenäisyys.
Sen lisäksi että kirja sijoittuu 1930-luvun lama-aikaan niin kirjan miljöönä toimii suurimmaksi osaksi Californian Soledadin lähettyvillä oleva karjatila, jonne George ja Lennie päätyvät töihin. Kirjassa merkittävimpiä sivuhenkilöitä ovat aiemmin mainitun karjatilan omistajan poika Curley, jolla on suurin valta muihin työntekijöihin, ja hänen vaimonsa, joka lopulta aiheuttaa ystävyksille vaikeuksia. Kirjassa on hän-kertoja, joka mahdollistaa tarkan ja yksityiskohtaisen kuvauksen kirjan tapahtumista ja miljööstä. Kirjassa onkin paljon paikkojen ja henkilöiden kuvailua, joka tasoittaa kirjassa käytettävää melko karskia kieltä. Kielessä näkyy myös tarinan vanhanaikaisuus, sillä siinä käytetään paljon sanoja jotka eivät ole käytössä enää nykykielessä. Näistä esimerkkeinä “mustanahka” ja “känny”, jolla ei tarkoiteta puhelinta.
Molempien kirjojen aiheena on vallankäyttö, mikä näkyy kirjoissa vaikutusvaltaisena henkilönä, joka myös hyväksikäyttää valtaansa. Molemmissa kirjoissa tämä vallankäyttö kohdistuu jonkinlaiseen yhteisöön. Kirjassa Hiiriä ja ihmisiä se tosin jakautuu epätasaisesti eri henkilöille, kun taas Yksi lensi yli käenpesän -kirjassa se pyritään kohdistamaan kaikkiin kohteisiin yhtäläisesti, samaa vaikutusta tavoitellen jokaisen henkilön kohdalla. Toinen merkittävä yhtäläisyys aiheeseen liittyen on myös vallankäyttäjän selvä johtajan etuoikeutettu asema. Esimerkiksi Steinbeckin teoksessa karjatilan omistajan poika käyttää asemaansa näyttääkseen uusille tulokkaille, että hänellä on valta tehdä heille lähes mitä tahansa kenenkään puuttumatta asiaan. Samaan tapaan Keseyn romaanissa hoitaja Ratched pukee epäinhimilliset alistamisen keinot parannuskeinoiksi ja käyttää auktoriteetin asemaansa selityksenä, minkä turvin hän voi kohdella osastonsa potilaita niin nöyryyttävästi, kuin haluaa.
Lisäksi kirjoissa on molemmissa iso - pieni vastakkainasettelu, joka myös näkyy samalla tavalla. Molemmissa kirjoissa on henkilö, joka on fyysisesti iso, mutta olemukseltaan pieni, ja samaan tapaan hahmo, joka on fyysisesti melko pieni, mutta olemukseltaan erityisen iso.
Ehkä ainut kirjojen välinen ero vallankäytössä on kuitenkin siinä, miten sen uhrit vastaavat siihen. Yksi lensi yli käenpesän -kirjassa valtaa on myös McMurphyllä, joka on muiden mielisairaalan potilaiden tapaan tarkoitettu sen alaiseksi. Hän uhmaa hoitaja Ratchedin päätöksiä ja tahtoa jatkuvasti, vähät välittää sairaalan säännöistä ja nauraa itseään vaivaaville asioille ja ongelmille. Kirjassa Hiiriä ja ihmisiä valtaa vastaan ei kohdisteta suuria eleitä vaan asian annetaan olla, lukuun ottamatta tilanteita joissa päähenkilö puolustaa itseään vallankäytöltä.
Yksi lensi yli käenpesän -kirjan lukukokemus oli juuri sellainen, mitä kirjoilta haluankin: Tarina herätti tunteita, pohdintaa ja sisälsi useita eri näkökulmia kirjan maailman ongelmiin. Kirja sai pohtimaan erityisesti, kenellä tarinassa oikeasti on eniten valtaa. Se tuntuikin muuttuvan tarinan kuluessa: Alussa valta oli kokonaan hoitaja Ratchedillä, mutta McMurphyn kapinoidessaan hänen tyranniaansa vastaan, valta siirtyy vähittäin hänelle ja muille potilaille. Kirja sai myös pohtimaan käyttivätkö he aina valtaansa vain puhtaaseen pahaan tai hyvään, vai oliko hahmoilla myös muita motiiveja päätöstensä taustalla.
Asioita, joista erityisesti pidin kirjassa olivat hahmojen uskottavuus ja yksilöllisyys, tarinan tunteiden herättävyys, kerronnan omaperäisyys ja hyvyyden ja pahuuden rajojen häivyttäminen. Hahmot ovat uskottavia, koska heillä on kaikilla hyvien puoliensa vastapainona inhimillisiä epäkohtia, kuten taipumus ilmiantaa ystävä paineen alaisena. Vaikka useimmat hahmoista ovat myös mielisairaalan potilaita, tätä piirrettä ei ole liioiteltu, eikä stereotypioita ole käytetty, mikä lisää hahmojen uskottavuutta merkittävästi. Samat syyt tekevät myös miljööstä uskottavan.
Hiiriä ja ihmisiä on tarinana erittäin surullinen ja pelottavan realistinen. Päähenkilöt ovat erittäin realistisia ja rakastettavia ja kirjassa käsitellään hyvin sen ajan yhteiskunnassa esiintyvää eriarvoisuutta ihmisten välillä, mutta sitä ei nähdä kirjassa niinkään ongelmana vaan faktana. Kirjan teemoista erityisesti ystävyys ja luottamus liikuttivat minua kaikkein eniten. Kirjan surullisuudesta huolimatta en missään vaiheessa lukiessani ajatellut sen olevan huono tai tylsä. Päinvastoin mielestäni kirja on erinomainen ja erittäin kaunis, sekä ennen kaikkea merkittävä teos, joka kaikkien tulisi lukea ymmärtääkseen miten paljon ihmiset ja maailma meidän ympärillämme on muuttunut.
Pinja Tenhunen ja Lotta Laurikainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti